Ei.Enää.Koskaan.

Tällä kertaa biisin syntytarinaa valoittaa Pete:

”Kelvoton” kertoo läheisen ihmisen (nimi muutettu)
ongelmista ja kipuilusta.
Tuntui siltä, että jos siitä tekee laulun, niin se saattaisi muuttaa jotakin.
Tätä tehtiin, tai ainakin mä tein todella fiiliksellä.
Ainakin oli kyse omasta prosessista.
Sanat on Klasun kynästä mun ohjeistuksella.
Tuli ihan tunnelmaa kuvaava teksti.
Täähän taitaa olla ainoa mun levytetty sävellys.
Mulla oli kokonaisnäkemys, joten tein sen aika valmiiksi, ennenkuin vein treeneihin.
Kertsin soinnut varastin aiemmasta biisistäni.
Aikoja sitten perustimme ystäväni Jonnen (nimi muutettu) kanssa Lepattajat (nimi
muutettu) bändin.
Homma ei valitettavasti pitkälle edennyt, mutta joitain biisiaihioita pukkasi.
Sieltä siis surutta omia pöllimään.
Muutenkin pidin sävellystä aivan omasta päästäni syntyneenä.
Joskus levytystä kuunnellessani kekkasin, että säkeistön bassohan on aika lailla pöllitty
Håndspröjte (nimi muutettu) orkesterilta, jossa olen myös soittanut.
Sori Ahti. (nimi muutettu)
Anyway, biisin pointti on se, että suuntaa voi muuttaa.
Vaatii kyllä tahtoa ja sisua.
Video tehtiin sunnuntaina päivällä meidän treenikämpällä.
Soitettiin 37 kertaa biisi ihan kamat lujilla, jotta olisi aitoa kuvaa. Siinä samalla oppi
soittamaan biisin sujuvasti…
Jokaisella oli vuorotellen GoPro kamera päässään. Pyrittiin näyttämään se, miltä treeniksellä
soittaminen meidän silmin näyttää.
Toni (Kinnunen) kasasi videon ja otti myös parempaakin kuvaa täytteeksi.

Ja näin asijaa kommentoi Kulaus:

Vaikka orkesterimme kaikkia jäseniä on kannustettu väsäämään biisejä, on työstettävän matskun saapuminen harjoittelualueelle jäänyt lähes kokonaan Maken jäyhille hartioille. Toki taikinasta parhaan kohokkaan yrittää saada aikaiseksi koko kokkiryhmä, mutta se lähtömateriaali… Niinpä olikin komeaa, että Pete ryhdistäytyi ja toi treeneihin biisin, jota pääsimme yhdessä ihmettelemään.

Biisi sai kaikki osasensa kutakuinkin valmiiksi, ja se äänitettiin ja jaettiin kaikille jatkokuunteluun ja lisäajatuksia herättämään. Olin bussissa Arlandan lentokentälle, kun jauhoin korvanapeilla poikien soittoa kerta toisensa jälkeen. Ymmärsin, että kysymys on katumusharjoittelijasta, joka on tehnyt päätöksen jättää örvellys. Harjoittelija tuntuu olevan tosissaan, mutta on hänellä reunaehtonsa: muutos ei synny taikauskon vaan toisen ihmisen avulla. Humanismijööttiä siis. Sanana ”kelvoton” tuntui sopivan kuvailemaan itseinhoista kuvaa omasta minästä muiden silmin nähtynä. Sana ei ole ihmisten käyttämää arkisanastoa, muttei toisaalta kuulosta vieraalta tai erikoiselta.

Pete ei pannut hanttiin lyriikoille ja tehtiinhän tästä rokkibiisistä melko perinteinen soittovideokin. Sen tekeminen oli taas hauskaa, vaikka kuvauspäivään osuikin (tietenkin) ohimoja hakkaava kanuuna.

YÖ (biisi)

Francisco de Goya : Saturnus syö poikansa

Klade:

Lähdettiin Hyvän ystäväni Erikin kanssa Madridiin syysretkelle. Päätimme altistaa itsemme härkätaistelulle, espanjalaisten metelöinnille ja Pradon taidemuseon annille. Pradon suhteen tavoitteena oli lähinnä nähdä livenä Hieronymus Boschin isot duunit. Pitkästä viikonlopusta tulikin mieletön tihentymä, joka monitasoisena kokemuksena jämähti lähtemättömästi mieleen.

Paksujen sikareiden pröyhyttely auttoi selviytymään härkien tappamisesta. Yksi sankarihärkä jopa sai pitää henkensä. Ihmisteurastukseltakaan ei säästytty. Pradossa Boschin rinnalle ja ohi kirivät mm. van der Weyden ja Velázquez.

Yksi jo painokuvista tuttu kuva jäi kuitenkin mieleen vaikuttavimpana maalauksena koko retkeltä. Aikoinaan taiteilijan keittiöstä museoon löydetty Goyan Saturnus syö poikansa kiinnittyi takaraivoon kummittelemaan.

Kasvuponnistuksien keskellä luin Runar Schildtin kertomuksia, joista osa sijoittui viime vuosisadan alun Helsinkiin. Boogie oli täynnä vaaraa, toivoa ja epätoivoa. Yöllisen Helsingin mahdollisuuksien kirjo kutkutti mielikuvitusta.

Taas oli pohjia treeniksellä, ja aloin kyhätä sanoja. ”Yö” ei kuulostanut kesäyöltä, jossa ihmetellään luonnonkauneutta korsi suussa laiturinnokassa. Yllä mainitut taustavaikuttajat sotkeutuivat omiin kokemuksiin ja yrityksiin löytää jotain merkityksellistä pimeän valtaamasta kaupungista. Yö ei tässä biisissä ole siis niinkään vuorokaudenaika, joka rajoittuu illan ja aamun väliin. Kysymyksessä on enemmänkin mielensisäiset toiveet, jarrut ja se tosiasia, ettei etsimättä mitään löydy. Tän kliseisyyden keskellä vaihtelin ja lisäilin sanoja moneen kertaan stygen edetessä valmiiksi.

Lopulta valmis sanoitus oli itselleni jotenkin hämmentävä. Ihan kuin siinä olisi liikaa painoa. Olin tunkenut siihen kaikkea mahdollista. Se tuntui kyllä ihan muotonsa saaneelta ja kokonaiselta. Ehkä taustavaikuttajat jäivät vainoamaan ja kummittelemaan kajuuttaan.

Tämähän taisi olla ihan ensimmäisiä valmiita uusia biisejä. Sitä ei ole aikoihin keikoilla soiteltu. Kitaristi lähituntumasta sanoi jotain sen suuntaista, että kipaletta ei ole niin kiva luritella kuin joitain verrokkeja. Pah.

Make:

Tästä biisistä mä olen Johtaja biisin ohella eniten ylpeä mitä sävellykseen tulee. Pete ei diggaa tästä biisistä ollenkaan ja siksi me ei soiteta tätä keikoilla. Tää oli tosiaan niitä ekoja uusia mitä tehtiin valmiiksi. Mä tietysti urpona ajattelin että tää on nyt se biisi mistä jengi kelaa että on niillä kävyillä sentään jotain ideaa musiikissaan. Yeah right…

Tää on myös yksi niistä mihin me haluttiin kosketinsoittimet mukaan ja Kääriäinen keksikin tosi hienot jutut kertosäkeeseen. Ne soinnut ja soundit tukee sitä tunnelmaa mitä tähän haettiin. Väliosassa on Peten tekemä juttu mikä kuulostaa jotenkin oudolla ja hienolla tavalla Neil Youngilta.

Ei tässä voi muuta toivoa kuin että parinkymmenen vuoden kuluttua kun me kasvetaan koiranputkea Malmilla niin joku jossain hiffaa että tuossahan on muuten aika hieno biisi. Sitä odotellessa.

13.05.2019

Lähelle

Sä tuut lähelle

Sä tuut aivan liian lähelle

Lopeta.

Lopeta!

LOPETA!!!

Haba:

Lähelle-biisi syntyi vähän synkissä fiiliksissä, mua ahdisti ihmisten katseet ja niiden kosketus… Ihmisten puhe, kovat äänet, nauru, kaikki selittäminen…
Jotkut päivät vaan on sellasii.

Sellasessa hetkessä toi kertsi ja koko biisin fiilis syntyi itestään, istahdin himassa skeban kanssa pöydänkulmalle ja skulasin sen läpi ja äänitin äkkiä puhelimeen mun demon, siin oli mukana kaikkee selitystä että ”tähän sit tämmönen riffi”, ”tähän joku rumpuhomma”, jne. Idis oli selkee, mut en oikein keksinyt miten sen sais rytmisesti skulaamaan.

Mä kysyin Kladelta skrivaisko se tekstit säkeistöihin. Kladella ei oo tapana kysellä keltään että miten pitäis kirjoittaa tai vetää joku biisi, mikä on hemmetin hyvä juttu. Se kirjoitti tosi nopeesti säkkäreihin ihan helvetin hyvän tekstin, tavoitti just oikeen moodin, kuitenkin vähän eri kulmasta ku mitä mä olin ite kelannut, ja niin toi kertsarikin sai uutta merkitystä ja biisistä tuli Kladen oma.

Treeniksellä sit otettiin biisi NollaNollaNolla -käsittelyyn, Make ja Pete teki mun alkeellisista riffeistä paljon paremmat, ja kun Ykä veti siihen sen tomikompin niin se biisi muuttu just oikeeseen suuntaan. Se on tajutonta miten paljon musallista sovittamista ja luomista siinä tapahtuu kun joku biisin aihio otetaan bändin kanssa ekoi kertoja treeniksellä työn alle. Anyways, diggaan ite hemmetisti siitä miten Lähelle-biisi saatiin sovitettua ja nauhoitettua, siitä tuli tosi tiukka ja ehdoton. Biisissä on snadisti kaikuja monista mun vanhoista suosikkibändeistä niinku Theatre of Hate, Kuudes tunti, Siekkarit jne.

Tunteet voi joskus olla piruja jotka meidän sisällä huutaa ja tekee pahojaan. Nykyään musantekijät on usein niin tiukasti siinä formaatissaan että harvoin kuulee laulua joka oikeesti tuntuu miltään. En oo törmännyt moneen tyyppiin jotka osaa ja uskaltaa laulaessaan päästää omat pirunsa valloilleen ja samaan aikaan saundaa hyvältä. Vesku Loiri, Epe, Klade… ei tuu just muita mieleen., ainakaan elossa olevista. Se ei oo teatteria vaan totta, ja siks se osuu ja kolahtaa.

Joskus Haba kulkee kaupungilla kuin kuka tahansa meistä

Klade:

Haballa oli mielessä biisin riffi, syke ja kertsin sanat. Sitä veivailtiin ja soviteltiin jonkin aikaa. Aluksi oli puhetta, että säveltäjämaestro itse jatkaisi ajatuksiaan A-osan lyriikoihinkin. Lähelle-biisin A:at jäivät kuitenkin mun pään vaivaksi.

Tässä stygessä ihmetellään vastavuorottomuutta. Jos ihmisten välinen suhde keikahtaa pysyvästi niin, että toinen ottaa roolin, jossa blaastaa omaa jumiutunutta ajatusvirtaansa jokaisella kohtaamisella, kun taas kuuntelijan osa on yrittää kuunnella ja ymmärtää ja kuunnella ja tukea ja ymmärtää ja olla sanomatta mitään blaastaajaa hermostuttavaa ja ymmärtää ja kuunnella maailman tappiin, on suhde mahdoton. Sellaisesta suhteesta pitää päästä eroon.

Oikeista ystävyys- tai rakkaussuhteista ei kuitenkaan pitäisi mun mielestä päästää irti liian kevyesti. Silloinhan ystävyys punnitaan, kun toisella on vaikeaa. Silloin on se hetki, jolloin kuljetaan riittävän pitkään käsivarren mitan päässä tuettavasta ja vakuutellaan, että kaikki kääntyy vielä siedettäväksi. Ja välillähän se talutettava on tuttu naamari peilistä. Jostain tämmöisestä vastavuoroisesta tarjonnasta ihmisten välisessä olemisessa mun mielestä on yleensä kysymys.

Jopa rap-mies Karri sanoi kerran meidän yhteiskeikalla, että se takapotkubiisi oli ihan ok…

21.03.2019

Kolme tuntia

Klade:

Kolme tuntia –biisissä sanat syntyivät ensin, ja reggae tuli
jäljessä. Mutsi oli valitellut heikkoa fiilistä kevättalvesta
lähtien. Lääkärit eivät sanoneet juuta eikä jaata. Kun
juhannuksen aatonaattona menin mammaa katsomaan, tajusin että
alkoi olla kiire. Soitin tsirran ja tuskin istumaan kykenevä
mutsi pääsi tutkimuksiin ja osastolle. Syöpädiagnoosi ja
kuukauden kuluttua kaikki olikin ohi.
Kuukauden aikana ehdin istua, kärsiä, katsoa kärsimistä,
jutella, ajatella, ihmetellä, tuskastua, surra ja itkeä. Ehdin
käydä läpi kaikkea mahdollista sängyssä makaavan ihmisen ja
itseni väliseen suhteeseen liittyvää. Tein ero- ja surutyötä.
Sain sanottua asioita, joita pidin tärkeinä sanoa, kun siihen
vielä oli mahdollisuus. Nyt jälkeenpäin en muista tarkkaan,
mitä ne asiat olivat. Muistaakseni joitain kiitoksia ja
tunnustuksia.
Tolta kuukaudelta syntyi sanat tähän stygeen. Mietin, mitkä
asiat ja ketkä ihmiset näyttäytyvät tärkeimpinä, kun aika on
lopussa. Muistan, kuinka joku fyysikko kuvasi aikaa pallona,
enkä voinut olla ajattelematta, että lopulta se pallo putoaa
käsistä tavoittamattomiin. Kolme tuntia tuntuu ajatuksena
lyhyeltä pätkältä, mutta ajattelin sitä myös piinavan pitkänä
rupeamana istua ja pitää kiinni pergamentiksi muuttuneesta
ihmiskädestä, kun mieli tekee tiliä yhdestä itselle
tärkeimmistä ja rakkaimmista elämistä. Myös osa minua oli
tietenkin katoamassa äidin ajatusten ja muistojen mukana
saavuttamattomiin.
Mietin äidin kuolemaa yleisimminkin. Täysin privaatti ja vain
omin ajatuksin tavoitettava tapahtuma omassa
elämänhistoriassa. Vaikea ja suuri suru. Samalla yhteinen ja
yleinen kokemus suurimman osan ihmisistä kanssa. Odottamaton
ja liian aikaisin tapahtuva ja lopulta kaikessa surkeudessaan
yksi luonnollisimmista tapahtumista. Kaipasin lohdutusta,
vaikka tiesin saavani olla lähinnä loputtoman kiitollinen
äärettömän monesta asiasta. Onnenpoika!
Melkein heti iski myös ymmärrys siitä, että onnenpojalla
itsellään on kiertokulussa seuraava vuoronumero.
Tyrmistyttävän yksiselitteinen ajatus, jonka todella toivon
olevan totta. En halua edes ajatella, että omat skidit
järjestettäisiin edelleni, ei käy.
Rockissa ja populaarikulttuurissa kuolemaa vilautellaan ja
siihen viitataan melko kevyesti. Onkohan silloin kysymys siitä
samasta kuolemasta, jonka minä näin. Se oli järkkymätön ja
peruuttamaton – kylmä tosiasia, joka tapahduttuaan jätti

jälkeensä vastuulleni tehtävän muistaa kuoleva. Aika helvetin
kaukana mistään svengaavasta tai makeasta.
Make toi kerran reggae-biisin pohjan treeneihin. Valmiit sanat
istuivat runkoon. Kertsiä hoilataan Timosen kanssa yhdessä, ja
edelleen on epäselvää, pidetäänkö kannuissa virvelin matto
viritettynä vai auki.

Make:

Biisin pohjana oli A -osan bassokuvio ja en ollut ajatellut sitä reggaena.Ykä ehdotti sen muuttamista tuollaiseksi ja olin vähän vastahakoinen aluksi, kun mieleen tuli heti se kuinka suomalaisten ja meidän kaakelinaamojen rantaregee ei yleensä oikein kulje Jamaikan malliin. No,soittihan The Clash,The Ruts ja muutkin britit aikoinaan reggaeta ihan pokkana niin miksipä vanhat käävät Stadista sitten ei. Teksti on myös mulle todella tärkeä koska oma mutsini delasi melko lyhyen ajan sisällä Kladen mutsin kuolemasta. Heti kun oli selvää että teemme reggaebiisin levylle niin me tuumailtiin että siihen pitää saada urut messiin. Pyysimme vanhaa frendiä Jari Kääriäistä (Musta Paraati) apuun ja Jari tuli ja soitti upeat kiipparit levylle. Lauloin aluksi kertosäkeeseen omat lainini mutta sitten keksimme, että voisimme pyytää Ringa Mannerta (The Hearing,Ruusut,Pintandwefall) mukaan laulamaan Karo Bromanin (Manboy,levyn tuottaja/äänittäjä) kanssa kertosäkeen. Superkiireinen Ringa sai lopulta järkättyä aikaa ja kävi studiolla laulamassa omat osuutensa. Lopputuloksesta tuli todella hieno, vaikka itse sanonkin.

7.3.2019

Vielä jossain

Kannelmäki -76. Leikkipuisto Kielipolun päässä.Kuva Helsingin kaupunginmuseo/Bonin von Volker

Hallussa biisin tekeminen oli hauska prosessi.Aluksi ei oikein tiedetty mitä sille pitäisi tehdä,se kuulosti ihan asialliselta mutta siitä puuttui kuitenkin joku fjonga tai mojo tai jotain kunnes rytmiryhmä Haba ja Ykä alkoi yksissä treeneissä vetää sitä rockabillynä ja kaikki totesi että siinä se on: soitetaan rockabillyä NollaNollaNolla versiona. 70-luvullahan me saatiin pataan niiltä sen ajan rokkareilta vaikka osa meistä kuunteli silloinkin 50-luvun musikkia,sitä ei vain ehtinyt kertoa niille ennen kuin nyrkki jo heilahti.

Klade:

Hallussa keikkuu nostalgian varassa, ja varsinkin kertsissä huudetaan sen perään, ettei kai jonkin pysyvän ja hyvän haikailu ole kokonaan kadonnut. Biisi kertoo ajasta, jolloin skidit eivät keulineet aikuisten naamalle. Kaiken maailman konnuuksia ja älyttömyyksiä tehtiin, mutta kiinnijäämishetkellä tajuttiin olla noloina. Se oli aikaa ennen kuin kodeissa kasvatettiin pikkudiktaattoreita ja huoltajiensa käskyttäjiä. Kortteli katsoi räkänokkien perään, ja palautetta saattoi saada keneltä vain. Toisaalta toisessa vaakakupissa painoi myös ällöttävä yhtenäiskulttuuri, josta nyttemmin on siirrytty vähintään yhtä hämmentävään pirstaleisuuteen.

Biisi oli aluksi jotain ihan muuta, mutta se oli mun yllätykseksi muuttunut rockabillyksi, kun olin yksistä treeneistä veke. Jäbät vaan sano, että näin se nyt menee. Äänityksissä soittoniekat toivoivat, että laulussa sais pyrkiä edes jotenkin hallittuun rytmiin. En oo varma, mitä noi juipit sillä tarkoitti .

Mulle tossa biisissä tuoksuu kesän kuuma asfaltti; pikkujätkät hengaa tamppaustelineellä ja kelaa pikkujätkien keloja.

Make:

New Model Armyn Thunder and Consolation on yks mun suosikkilevyistä ja pidän muutenkin NMA:n soundista ja tyylistä tosi paljon.Tätä tehdessä niitten musiikki oli varmaan inspiksenä vaikka en sieltä mitään pöllinytkään,ainakin toivon niin. Pete vaikutti tosi paljon kitarallaan siihen miltä lopputulos kuulosti, ton rockabillykompin ohessa. Ykällä oli myös näppinsä pelissä ja se vaati että vikaan kertosäkeeseen pitää saada euroviisulopetus eli vikat soinnut transponoidaan ylöspäin sävelaskeleen verran. Ei meitä kyllä ole pyydetty euroviisuihin tuostakaan huolimatta ja ihan hyvä niin.

5.3.2019

Pahaa,pahempaa

Tässä blogissa on muitten horinoitten ohella tarkoitus käydä läpi Pahaa LP biisi biisiltä ja kertoa vähän siitä mistä kulloisessakin stygessä on kymysys ja miten niistä tuli sellaisia kun ne levyllä on. Muitakin aiheita tullaan käsittelemään, esimerkiksi se miksi tässä ylipäänsä ollaan taas kasassa vaatii varmasti oman tarinansa kerrottavaksi . Ainakaan rahan tai maineen vuoksi ei tätä juttua tehdä,siitä voitte olla varmoja !

Pahaa LP julkaistiin vuonna 2016 Stupido Recordsin kautta. Me tehtiin uusia biisejä melkein heti siitä alkaen kun kasattiin tää nykyversio bändistä ja valittiin omasta mielestä parhaimmat mitkä haluttiin levylle laittaa. Mitään nimeä levylle meillä ei äänitysvaiheessa vielä ollut. Pahaa biisi tehtiin viimeisten joukossa ja se sai sitten nimensä koko levylle. Se vaan jotenkin toimii niin hyvin ja se on ollut keikkasetissä melkein joka keikalla.

Biisin synty meni jotensakin näin

Klade :

Pahaa-kappaleen sanat syntyivät meidän biisiksi melko tavallisella tavalla. Jäbät soittelivat treeneissä Maken tuomaa biisiä ja virittelivät siihen omia juttujaan ja kokonaisuutta soviteltiin aika pitkälle. Sitten kama äänitettiin, ja mä kuuntelin sitä repeatilla.

Kertsi oli yksinkertaisuudessaan heti selvä ja istui musaan mallikkaasti. Tarina kasvamisesta sosiaalisessa paineessa tai ihan vain ympäröivän todellisuuden keskellä muodostu ehkä alkuperäistä tarkoitustaan tummanpuhuvammaksi. Kyllähän meillä yksilöillä kuitenkin on vapaus valita ystävämme ja tapamme kohdata asiat melko vapaasti. Naiivia olisi kuitenkin väittää, että joku meistä taaperoista selviäisi kilpi loistavana ja otsa kirkkaana kaikesta eteen tulevasta. Toisilla toi vastaan tuleva lasti on raskaampaa ja toisethan ei siitä edes selviä.

Kyllä mulla oli lähtökohtana yksi vanha foto itestäni pellavapäisenä alle kouluikäisenä kakarana katsomassa taivaalle meidän takapihan kallioilla. Jaloissa pyörii meidän kiinanpalatsikoira Babette.

Lyriikat treenikselle ja lisäsovitusten jälkeen styge oli siinä.

Make:

Mä olin kuunnellut Amebixin Sonic Mass levyä, eli just sitä Amebix levyä mitä kaikki pitää ihan paskana niihin muihin verrattuna.Mun mielestä sillä on paikkansa ja Sonic Massin saama vastaanotto vanhoilta Amebix faneilta istuu aika hyvin meidänkin tekemisiin,pitäis vaan tehdä samat biisit aina uudestaan. No,siitä jäi kuitenkin idea vähän raskaammasta riffistä. Kun keksin sen ja esittelin sitä muille niin Haba sanoi että siinä on epärytmi,se ei mee 4 /4. Mä en ollut huomannut mitään ihmeellistä. Säkeistöön sitten tein sellaiseen geometrisen sointukulun mitä muuten Jore harrasti aika paljon.Eli ottaa kitaran otelaudalta vaan jonkun kuvion ja sitten koittaa miten ne sopii sointuina toisiinsa. Kokeilin sellaista missä sointu laskee alaspäin aina saman verran ja sehän kuulosti makeelta. Vikaan säkeistöön tulee sama juttu mutta ylöspäin. Niinkuin kaikissa muissakin NollaNollaNolla biiseissä se miltä ne kuullostaa valmiina koostuu meidän kaikkien panoksesta,tossa se mitä se oli mun päässä muuttui paljon ja selvästi parempaan kun me sovitettiin sitä yhdessä. Livenä toi on mulle aina se missä ranne kramppaa kun joudun soittamaan yksin downstrokea niin saatanan kauan samalla kun muut saa huilata ja samalla naureskella mun kärsimyksille.

4.3.2019