NollaNollaNolla v.2 Make, Klade, Ykä, Haba ja Pete @Ontherocks
LEIKIN LOPPU2024
Tänä vuonna Nolla Nolla Nollan paluusta esiintymislavoille, comebackista, uudelleensyntymästä, rivien uudelleen kasaamisesta tai miksi sitä haluaakin kutsua, on kulunut noin 12 vuotta. Olemme tehneet kymmeniä, vaan emme satoja keikkoja , äänittäneet ja julkaisseet yhden Lp:n, viitisen sinkkua ja pari Ep:tä , ainakin jotain sinne päin. Viime aikoina meikäläiselle homman jatkaminen on alkanut tuntumaan vähemmän ja vähemmän mielekkäältä vaikka bändissä ei mikään olekaan pielessä. Muita jätkiä onaina ollut hauska nähdä , soitto ja laulu kulkee mutta mun motivaatio säveltää sointuja ja riffejä, äänittää, tehdä bändibisneksiä ( laittaa rahaa levy-yhtiölle, älä luulekaan että se olisi toisin päin) ja halu käydä keikoilla ovat olleet aika vähissä. Muut jätkät bändissä ovat olleet selkeästi paljon enemmän halukkaita jatkamaan keikkailua, äänityksiä ja kaikkea muuta. Syitä omaan nihkeyteen on tietenkin yrittänyt miettiä kaljussa päässään samalla partaa kiskoen. Silloin vuonna 1982 kun lähdin bändistä ovet paukkuen ,ennen Lepakon keikkaa, olin keskenkasvuinen ja muutenkin hankala tapaus.
Nyt olen kuitenkin jo aika vanha, ei enää niin vihainen mies. Olenko taas särkemässä jotain mitä ei tulisi rikkoa ? Vastaus on kyllä ja ei. Bänditouhua en jaksa enkä halua tehdä tämän enempää, ainakaan tässä muodossa. Vituttaa tietysti se, että muut haluaa jatkaa ja itse on se kyrpänaama joka ei halua.
Tästä asiasta sähköpostin välityksellä keskustellessa, Ykä ehdotti että jäädään ”määrittämättömälle tauolle”. Ykää lainaten:” Vapaaehtoista ja hauskaa tän homman kuuluu olla,kaikille mukana oleville.” Kelasin, että kuulostaa järkevältä. Siihen se keskustelu sillä erää jäi.
Klade laittoi perään viestiä että hauskaa on ollut ja sääli jos tekeminen lopahtaa. Sitten kun tapasimme kasvokkain, niin sovimme että bändi pysähtyy mutta ei hajoa. Palaveri päättyi aika viileissä tunnelmissa. Poskipusuja ei vaihdettu. Päivä tai pari tuon jälkeen alkoi viestiminen jäähyväiskeikasta . Heti kun keikkamyyjä kuuli että ei enää keikkailla se järjesti meille keikan. Heh heh. Keikka on /oli 13.04.2024 Kuudennella Linjalla Helsingissä.
Tässä viimeisin ja viimeinen julkaistu biisi:
Kävin tsiigaamassa Laman sen jälkimmäisen Tavastian vedon. Lama ratkaisi aikoinaan uusien biisien teko/vanhan kaman soitto- dilemman omalla tavallaan. Se on yksi hyvä tapa tehdä asioita. Me päätettiin tehdä eri tavalla ja olen ollut siihen meidän valitsemaan tyytyväinen.
Lopuksi tietenkin kiitos teille jotka olette käyneet keikoilla, ehkä kuunnelleet niitä uusiakin biisejä, soittaneet meitä ennen tai jälkeen samalla lavalla samana iltana, miksannut meitä ( ei kaikki, on siellä ollut jokunen idioottikin), julkaissut uusia ja vanhoja levytyksiä, roudannut, ajanut autoa, myynyt merchandiseä , seurannut meitä somessa ja muuten vaan pysynyt hengissä ja kuvioissa.
Jore Vastelin, laulu 1979-1984 Haba Ehrström , basso 1979- 1984, 2012- 2024 Pete Ehrström ,kitara 1979- 1982, 2012- 2024 Ykä Knuuttila, rummut, käskyt ja komennot, 1979-1984, 2012- 2024 Make Timonen, kitara 1979-1984, 2012-2024 Klaus Edvards, laulu 2012- 2024
Julkaisut:
Oodeja Simasuille EP 1981 Nolla Nolla Nolla LP 1984 Tänään täällä huomenna poissa CD 1996 Päinkävelijä EP 2014 Pahaa LP 2016 FINHITS 1 EP 2021 FINHITS 2 EP 2022
Singlet: Hyvät Aikeet 2016 Kelvoton 2016 Tontti 2019 Punainen lippu nousee 2019 Rakastava Voima 2022 Aikaa ostamaan 2024
Neljä laulua rakkaudesta . Miten ne syntyivät ja miksi niissä lauletaan niin kuin niissä huudetaan ?
Klade , Pete , Haba , Ykä ja Make vastaavat :
KASVOT
Klade: Ihastuminen voi tapahtua milloin vain. Siitä voi seurata elinikäinen mahtava, vertaansa vailla oleva suhde. Siitä voi seurata merkityksellisintä koko elämässä. Ihastumisen, rakastumisen ja rakkauden kautta voi jopa löytää paikkansa maailmassa. Useinhan parisuhteesta myös syntyy jälkeläisiä, ja siinähän sitä sitten onkin sisältöä kummallekin kädelle. Totaalisessa omistautumisessa on tietenkin vaaransa. Jokainen mielessään voi hahmotella, mitä ne ovat. Kakkossäkkärin viimeinen säe viittaa tuohon ikävään mahdollisuuteen, ettei kaikki aina välttämättä olekaan ykseyden onnessa rypemistä.
Make: Sävelsin tämän jo jokunen vuosi sitten, biisi jäi vähän unohduksiin mutta onneksi se kaivettiin esiin ja tehtiin valmiiksi. Pete sävelsi loppuun hyvät stemmat kitaralleen. Tässä oli hieman vaarana se että biisistä tulee hevibiisi mutta lopputulos ei ole sitä , onneksi, vaikka hevistä pidänkin.
Haba: Tämä varmaan lokeroitaisiin johonkin post-punk genreen. Jos nyt ketään lokeroiminen kiinnostaisi . Mun mielestä ihan tyrmäävän kova styge ja tätä on helvetin magee vetää. Tässä biisissä basisti ja rumpali saa mättää kädet hapoilla, ja kertsin kitarat on maagiset.
Pete: On jo vähän vanhempi biisi. Putos välillä ja nousi uudestaan. Hyvä niin. Kitaran loppumelodia on sävelletty Parolassa. Tää on kerran vedetty livenä , missähän se oli kaupungissa. Reissu oli hauska ja taukopaikan kaupassa oli Kiss-paitoja jollain neljällä eurolla. Meinattiin hoitaa kaikille keikkapaidat. Ei hoidettu. Olis pitäny.
Ykä : Tämä on EP:n eka biisi, pohjat on äänitetty livenä samassa tilassa. Sillä on iso vaikutus lopputulokseen. Tämä on ehkä meidän aggressiivisin biisi tähän mennessä. Killing Joken eka levy vaikutti aikoinaan merkittävästi rumpujen soittooni. Tämä on minun kunnianosoitukseni Paul Fergusonin rumputyöskentelylle. Kompin idea on napattu KJ:n ekan levyn biisistä The Wait. Toivottavasti päästään tekemään video tästä. Biisi on mun mielestä hyvin visuaalinen. Siinä on mageet sanat, hienot skebateemat ja biisi kasvaa loppua kohden.
ps. Treenaan edelleen Love Like Blood -biisin komppia salaa. En ole saanut sitä vieläkään toimimaan :0(.
ÄÄNETÖN
Klade: Äänetön-biisin sanoitus seurailee melko läheltä ep:n coverbiisin sisältöä. Rakastavan voiman ydintä mun mielestä on se, että jostain sisältään jokaisen meistä pitää pystyä puristamaan se jokin tahto ja voima, jolla päivästä toiseen pyristellä. Vaikka vierellä olisi mitä tai ketä kannustamassa, paljon riippuu meistä itsestämme, pelittääkö mikään. Siinä mielessä tietenkin kammottava ajatus, sillä jos ei mulla/sulla ole voimia, niitä ei ole. Onneksi usein on kuitenkin huominen, jolloin jokin voi olla jopa ratkaisevasti toisin.
Snadi päivitys tossa Äänettömässä Rakastavaan voimaan verrattuna on se, että Äänettömässä yritän korostaa, ettei maailma kuulu pelkästään kaikkialta tietoisuuteen tunkeville kiiltokuvaihmisille. Onhan täällä toki tilaa niillekin, joilla on epäsymmetrinen naama tai puutteellinen tietämys ympärillä sykkivästä universumista.
Pete: Työnimenä oli ”Jazz”. Tätäkin on soiteltu jo jonkin aikaa. Diggaan tästä tosi paljon. Echolette junior on tremolokitarassa.
Haba: Äänetön on aivan kunkku biisi, vanhat punkkarit semi jatsin kimpussa. Pidän tän biisin alusta tosi paljon! Ja siitähän se sit tietenkin vaan paranee!
Ykä :Tässä on alussa sellainen feikki-jazz komppi. Sen jälkeen mennäänkin sitten hyvin 70-lukulaisissa merkeissä.Saatiin Haban kanssa kivan kulmikas groove aikaiseksi. Tän biisin loppuiskujen kanssa käytimme suhteettoman paljon aikaa – ei jotenkin mennyt mun kaaliin. Pete näytti ne mulle ainakin viis kertaa :o)
Make: Tämä on yksi vanhimmista nykykokoonpanon aikana kyhäämistäni biiseistä. Sitä soitettiin vuosia vaikka millaisina sovituksina ja versioina ja tuntui että sitä ei ikinä saada sellaiseen malliin että se kelpaisi kaikille. Nytkin mä olisin halunnut saada siitä enemmän 60-lukulaisen, sellaisen Kinks/Beatles plays punk produced by George Martin sovituksen . Mutta hyvä tämäkin on.
VALO VÄHENEE
Klade: Ihastuminen tai rakastuminen on biologian ihmislajille tekemä jippo – siihen on ujutettu mukaan järjen menettäminen ja monomania. Mieleen ei mahdu mitään muuta kuin ihastuksen kohde, kuola valuu, sydän tykyttää, kädet hikoilevat eivätkä jalat pysy aloillaan. Pakko saada se tietty henkilö, joka on vastaus kaikkeen. Mitä? Joo kyllä, pakko saada se, koska sen mukana saa kaiken. Biologia saa ohessa lajille jatkoa. Vain skeptikko naurahtaa. Sitten kun sitä kaikkea ei enää olekaan, on melko erikoinen tilanne. Kummallinen. Herää kysymyksiä: Mitä tapahtui? Mihin kaikki katosi? Kenen syy? Voiko enää koskaan olla mitään sitä sellaista hienointa? Oliko se edes totta ollenkaan? On tietty muitakin vahvoja tunteita kuin rakastuminen. Harva kuitenkaan vihansa lauhduttua haikailee voimakkaan tunteensa perään tai nostalgisoi mahtavia kateuden kokemuksiaan. Rakkaus on SUURIN silti – niin kummallista se vaan on. Niin, ja tämän stygen nauhoituksen jälkeen ymmärsin, että ennen laulamista kannattaa avata ääni.
Haba: Valo vähenee alkaa 80-luvulla ja loppuu jossain 70-luvulla. Aikamatkailua. Rock’n’rollia. Törkeen nastaa! Make sävelsi tähän upeen bassolinjan.
Pete: Uusi biisi. Nyt on soiteltu keikoilla. (niillä molemmilla) Tässä on hieno aikasiirtymä kasarista seiskytlukuun. Maken kitarasoolo on hieno. Karon taustalauluista kiitos. Karon kanssa soitettiin bassoefektiraita nelikätisesti että pystyi samalla ruuvaan tota purkkia.
Ykä :Tämä on toinen biisi jonka pohjat on äänitetty kimpassa livenä. A-osan komppi on about kasari-discoa, sitten siirrytäänkin kasaristadionhardrockkiin. Biisin lopun kertsareissa vajotaan suoraan 70-luvulle. Tää on hieno biisi. Mahtavaa soittaa näiden jäbien kanssa, koska voidaan vetää ihan mitä vaan. Kaikki tehdään aina biisin ehdoilla. Tässä on ehkä Kladen parhaat sanoitukset tähän mennessä. Ai niin, Karo tuuttailee kiippareita tässä biisissä. Hienot köörit kertseissä. Pitäisikö varata Olympiastadion ensi kesäksi?
Make: Tästä biisistä pidän paljon. Oma kitarasoolo ei ainakaan vielä satu korviin. Olisin tehnyt tästä paljon psykedeelisemmän kuin se nyt on mutta tuottaja piti päänsä. Sitä varten se tyyppi on siellä että sillä on näkemys biisistä ja sen on kelvattava kaikille . Onko tää nyt tarpeeksi nätisti sanottu ? Olemme soittaneet tän pari kertaa livenä ja jengi on digannut helvetisti vaikka kyseessä on uusi ja julkaisematon biisi . Se on hyvä merkki.
RAKASTAVA VOIMA
Ykä :Tossa videossa on khyl sanottu kaikki. Vedettin eka liveveto Nissen kanssa Loosessa 13.8. Oli ihan mielettömän nastaa. Toivottavasti jatkoa piisaa.
Pete: Tästä on jo kerrottu kaikki. Oli hienoa saada mukaan hienoja tyyppejä. Kiitos Epe , Pelle ja Nisse !
Haba : Rakastava voima -coveriin saatiin Pelle, Epe ja Nisse messiin – aivan massiivinen ilo ja kunnia! Upee styge ja mun mielestä me tehtiin sille kunniaa ja vähän päivitettiinkin sitä!
Make: Se, että pääsee samalle äänitteelle , treenaamaan ja keikalle oman kitaristi esikuvansa kanssa on tähän asti parasta mitä mulle on tapahtunut kitaran soittamisen suhteen. Lisäksi Lama/Epe ja Pelle Miljoona ovat vaikuttaneet minuun ja koko bändiin todella paljon niin ei siitä paljon paremmaksi voi laittaa.
LAKI JA OIKEUS
Make: Stiff Little Fingersin Law and Orderia olemme vetäneet suomeksi jo monta vuotta ja päätimme laittaa sen bonusbiisinä digijulkaisuun. Lupia käännökseen ei vaan tunnu kuuluvan mutta kerrotaan nyt siitäkin sitten, vaikka se jäisikin julkaisematta.
Pete: Noita covereita ei oikein kannata tehdä, luvat on kiven alla, kun tekee omat tekstit. Muita havaintoja tän ep:n tekemisestä : Muut hyytyi miksaushommiin joten mä sitten Karon kanssa jaksoin ne loppuun . (Kiitos Pete! t. muut pojat) Rakastavan voiman pohjat oli jo edellisen levyn äänityksiä. Onneksi se heräsi henkiin. Taas jäi yksi aika valmis biisi jemmaan. Tän levyn bassot, paitsi RV, on soitettu mun kauniilla Westone Thunder bassolla.
Ykä :Tämä on meidän käännösversiomme SLF:n Law and Order -biisistä. Mielestäni aivan helvetin kova versio,kunnioittaa alkuperäistä ja mielestäni teksti on K O V A (tais olla Maken käännös ). Näitä on sikamageeta treenata. Lähestyn aina aihetta pohtimalla että mitähän alkuperäinen rumpali on funtsinut tätä biisiä soittaessaan, mitä bändejä se on diggaillut jne. Aikakauden ymmärtäminen on minulle tärkeää. Olen vähän historiafriikki. Rumpaleilla on myös eräänlainen käsiala. Paska juttu, ettei tähän tunnuta saavan julkaisuoikeuksia.
Jos olit nuori 1970-luvun loppupuolella ja sinulla oli ongelmia itsesi, muitten tai systeemin kanssa ja halusit ratkaista ne tai unohtaa ne hetkeksi niin sinulla oli muutama vaihtoehto. Saatoit ehkä puhua jonkun luotettavan ystävän kanssa (hyvä vaihtoehto), koittaa kadottaa ongelmat ryyppäämällä (ei toiminut) tai hakea voimaa ja ideoita musiikista (sopii kaikkiin tilanteisiin). Tämä viimeksi mainittu johtui siitä että silloin Suomessa oli alettu tehdä musiikkia jossa oli raakaa voimaa ja energiaa ja suomalaiset bändit kuten esimerkiksi Pelle Miljoona 1980, Lama, Ratsia ja Ypö-5 tekivät biisejä joissa kerrottiin ja puhuttiin sen ajan asioista meidän omalla kielellä siten että viestin ymmärsi ilman sivistyssanakirjaakin.
Yksi tärkeimmistä biiseistä meidän bändille oli Pelle Miljoona 1980:n Mulla menee lujaa singlen b-puolelta löytynyt, Nisse Rikaman säveltämä ja Pellen sanoittama Rakastava voima. Biisiä tuli kuunneltua aika usein, kaikkien muitten sen ajan punk biisien ohella toki , mutta tuon biisin teksti auttoi ”läpi tuskaisten hetkien”, kuten biisissä lauletaan.
Sen ajan bändeistä meidän mielestä eniten katu-uskottava ja punk oli stadilainen Lama . Laman ja Neurovision kanssa teimme 1980-1982 muutamia yhteiskeikkoja Helsingin Lepakossa. Siispä kun päätimme viime vuonna tehdä version Rakastavasta voimasta halusimme kysyä biisin tekijöitä Nisseä ja Pelleä mukaan ja heidän lisäkseen Lama vokalisti Epeä . Suureksi iloksemme kaikki tulivat messiin . Biisin tallentamisesta meidän osalta ja fiittaajien suorituksista Kinnusen Toni kuvasi videon joka löytyy Youtubesta.
Olemme erittäin iloisia ja otettuja siitä että nuorten mielenterveystyötä tekevät hienot ihmiset ja Kukunori ovat tulleet megeen tämän biisin jakamisessa. Olen oman työni kautta saanut todeta että tarvetta ja tilausta palveluille on enemmän kuin koskaan . Onneksi noitten alussa mainitsemieni ratkaisuvaihtoehtojen rinnalle ja ohikin on tullut monta erilaista tahoa jotka haluavat auttaa ja tukea myös nuoria läpi niitten vaikeampien aikojen.
Kaiken avun lisäksi musiikki toimii edelleen lohtuna ja voiman lähteenä , oli sen tyyli sitten mikä hyvänsä, jos se on tehty sydämellä.
-Make T-
Epe, Make, Ykä, Klade ja Pete tulkitsemassa taustalauluja
Captain Jack kertoo mistä FINHITS kertoo… eikun miten styget hahmottui rumpujakkaralta käsin sekä miten biisit kehittyi soittotovereita jatkuvilla filleillä ja rumpusooloilla treeneissä ”ilahduttaen ” :
Poolopaita
Tää biisi on niiin 70-lukua. Kannuihin groovea haettiin akselilta Mud, Suzi Quatro, Sweet… eli purkkaa ja jytää. Tämä piti saada takakenoon, mikä ei ole mulle ihan luontainen asento..vielä :0). Tässä kuulee hyvin sen, että todellakin skidinä on kuunneltu Purkkaa ja Jytää. Hubba Bubba!
Sokea piste
Mun frendillä oli Alice Cooperin Billion Dollar Babies -levy. Sitä kuunneltiin ja tehtiin vesiväreillä Alicen silmämeikit. Tuli muuten aika rapeat :0) . Kuka hiffaa, mistä stygestä välifillit ennen kertsiä on hiukan lainattu? Sokeassa Pisteessä on paljon sellaista pientä Haba/ Ykä kivaa. Haban kanssa on hauskaa tehdä snadeja koukkuja esim. bassari-iskuilla. Se on heti messissä.
Hinta
Tää sai aikoinaan työnimen ”Manic Street Preachers”. No kyllä sinne lipsahti ripaus The Policeakin. Nyt tullaan jo 80-luvulle. Ja saman tien mennäänkin sitten stadionille , isosti. Komppi on suunniteltu ns. isoja lavoja varten. Se on jaettu tarkoituksella selkeisiin osiin ajatellen draaman kaarta. Kaikki tähtää siihen, että lopun kertsejä ei sit pidättele mikään ja lopussa on hidastus .TIETYSTI :0))) …kun vain pääsis vetää tän joskus… vaikka edes soutustadionille ;0)
Punainen lippu nousee
Kun Make toi tän treeneihin, se sai heti työnimen Woude. Niillä oli hienoja melodisia pop-punk ralleja. Tän biisin rumpukomppi on kunnianosoitus Pellelle, Woudelle ja Ratsialle. Kiitokset heille siitä, että Meillä Menee edelleen Lujaa!
Vuosi tai enemmänkin vierähti ennenkuin joku muisti levy-yhtiössämme että meillä on tällainen blogikin. Uutta musiikkia olisi tarjolla ja sitä pitäisi jotenkin dynaamisesti ja efektiivisesti posin kautta promotoida ja Stupidon markkinointiosaston tyypit kelasi kokkelin kahvin vetämisen ohessa paltsussa että tässäpä vitun hieno keino tehdä se. Pera teki leiskan ja Stinde otti kopin ja delegoi homman bändille- myykööt itte paskansa kun ovat tehneetkin.
Tiesitkö että– osuus:
Uusi 23.06.2021 julkaistava 000 levy on 7″ neljän biisin EP ja sen nimi on FINHITS .Levyn voit hankkia täältä
Vinyylin lisäksi levyn biisit löytyy suoratoistoina esim. Spotifystä ja muista vastaavista palveluista.
Levyltä julkaistiin digisinkkuna Punainen Lippu Nousee – niminen biisi ja tästä biisistä on tehty video. Videon on ohjannut ja kuvannut Aku Savolainen akusavolainen.com
Levyn teko kesti iäisyyden, ekat äänitykset tehtiin jo vuonna 2019. Silloin vuoden alussa duunattiin Poolopaita niminen biisi ja saman vuoden syksyllä julkaistu digisingle Tontti . Loput kolme biisiä äänitettiin saman vuoden lopussa. Sitten odoteltiin että Karo miksaisi ne. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Homma venyi ja venyi mm. studiossa olleen vesivahingon vuoksi ja erilaisia miksauksia tuli sitten pikkuhiljaa kuunneltaviksi ja sitten niitä muuteltiin ja lopulta varmaan päädyttiin niihin versioihin kyseisistä biiseistä mistä oli aloitettukin. Kansien kanssa oli pientä vääntöä Stupidopomo Joosen kanssa ja uudet julkaisut ajoittuu luonnollisesti levylafkan aikataulujen mukaan. Nää kaksi vuotta ovat olleet taloudellisesti todella rankkoja Jooselle ja vaikka välillä me sille vittuillaankin niin pitää hattuu nostaa sanoo että se että pystyy laittamaan tällaistakin musaa jakeluun 2021 on todella upeaa , kuka muu tällaista julkaisisi , joku rinkirunkkauskonserni mediakonserni vai ?
Klade työstää tekstiä leipäluukusta
Osittain sekä musiikillisesti että teksteiltä FINHITS katsoo rohkeasti taaksepäin. Tämä oli tietenkin ihan odotettavaa , vanhat setämiehet starat horisee alahuuli väpättäen ja muistelee touhutippa Tenoissa kuinka asiat oli ennen paremmin ja voi näitä nykyaikoja ja tapoja. Me kasvoimme 1970-luvun Suomessa , se teki meistä tällaisia, niin hyvässä kuin pahassakin.Oli ikuinen pressa Kekkonen, punk, Stadin jengi säpinät, kaupungista lähiöön muutto , Neuvostoliitto vs. Amerikka , jengiä lähti töihin rikkaaseen Ruotsiin, koti-uskonto-isänmaa kelat vanhemmilla . Moni juttu vaikutti kun oltiin skidejä.
Ei tästä EP:stä kuitenkaan tullut pelkkää viidakkokomppia ja OH YEAH huutojen täyttämää jytärokkia loppujen lopuksi mutta se perusvire tossa EP:ssä on melko , vituttaa käyttää sanaa RETRO mutta kuitenkin sellainen…ööh… ei tän päivän rymistely hevipunk ainakaan. Biiseistä Poolopaita ja Sokea Piste on seiskytlukua, Hinta ja PunainenLippu Nousee kahdeksankytlukua , sanotaan nyt vaikka näin.
Tänäkin vuonna on ollut paljon ikäviä uutisia nuorten tekemistä pahoinpitelyistä ja henkirikoksista. Tää tapahtui 70-luvun lopussa, kun Kallion ja Rööperin nuoret otti yhteen Joharin puistossa.
Käymme läpi EP:n neljä biisiä piinallisen tarkassa järjestyksessä, ottakaa kynät ja vihot esiin:
POOLOPAITA
Tähän oli tarkoitus saada muistikuvia lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta niin paljon kuin mahdollista. Mukaan päätyi välähdyksiä koulusta, yleisestä ilmapiiristä ja Kekkoslovakian geopoliittisesta asemasta idän ja lännen välissä. Kyllä tuolla kultaisella 70-luvulla näillä nurkilla vähintään toinen jalka oli itäpolkimella.
Toi aika on herättänyt aika paljon höpinää ja muisteluita treeniksellä. Mehän ollaan suunnilleen saman ikäisiä ja luuhattu Helsingforsissa (Helsinki, toim.huom.) samoilla nurkilla. Ei sitä ahdasta yhtenäiskulttuuria ikävä ole. Kummallinen kuppikuntaisuus, vihanpito ja väkivallan uhka leijui kantakaupungin ja lähiöiden yllä.
Ajat todella olivat toiset. Se mikä oli tuolloin normaalia, on monilta osin haudattu ja pyritty unohtamaan. Muistanette, millä sanalla vielä 70-luvulla Aapinen tutustutti piltit n-kirjaimeen. (Klade)
Suomen 1970 -luvusta ei oikein osaa kaivata montaa asiaa, tämä maa oli aika masentava paikka silloin. Sellainen pikku slobolandia jossa ei paljoa hymyilty. Suomalainen rock musa tuli silloin kuitenkin kunnolla kehiin , Hurriganes etunenässä mutta oli niitä muitakin niinku Ronski & Exotic Lohjalta, Muska Babitzin , Alwari T Mansesta ja Sleepy Sleepers Lahesta mutta Remu,Cisse ja Albert / Ile oli ne kovimmat tyypit , ainakin niin sitä ajatteli. Ulkomailla oli sitten vaikka mitä, helvetin kovaa purkkaa ja jytää niinku Slade, Sweet, Mud, Suzi Quatro, Deep Purple , kyllä te tiedätte. Rock musiikki oli helvetin paljon laadukkaampaa, jopa ihan purkkapop biiseissä oli stydiä soittoa ja laulua kun vertaa nykymusaan jos rockista puhutaan. Heavy sitten asia erikseen. Musiikkia ja sitä miten sitä tehtiin on kyllä kaivannut, muuten ei niinkään. Noi ajatukset oli mielessä kun alettiin tekemään uutta musaa Pahaa LP:n jälkeen. Forget punk rock ,let’s boogie ! (Make)
1978 . Diinareita Frisco Discon edessä Iso Roballa.Nollatkin soitti tuolla, mutta ei diinareille, silloin jutun nimi oli Rööperi Klubi ja yleisö eri. Kuva Helsingin Kaupunginmuseo.
SOKEA PISTE
Joo, tää oli ensimmäisiä jytäbiisejä, joita on alkanut kulkeutua treenikselle. Sanat käsittelevät sitä, kuinka joillakin meistä on ystäviä, joiden seura ei tee, kuten sanotaan – hyvää. Nämä ovat niitä kavereita, joiden kanssa oma käsitys kohtuudesta katoaa. Seura saa mielen vapautumaan vapaaseen pudotukseen. Hyvä vai paha juttu, kukapa sen osaa sanoa. Kertsissä on ennen koronaa hoilannut koko bändi rumpalia lukuun ottamatta. Se on hauskaa, sillä kaikki muistavat sanat aivan omassa henkilökohtaisessa järjestyksessänsä. (Klade)
Halusin lainata tähän jytäbiisiin kaks juttua Sweetiltä, eka on Set Me Freen alku ja toinen Teenage Rampagen alku mutta muutin niitä sen verran että ei voida syyttää suorasta föraamisesta. Eihän ? Jos oot kuunnellut Sweettiä niin ehkä hiffaat missä ne kohdat tossa biisissä on. (Make)
1977 . Wuorion karva-auto, kuka muistaa ? Kuva Helsingin Kaupunginmuseo1979 Kill City. Ja mikään ei muuttunut…
HINTA
Jaaha, jonkinlainen yleinen sormen heristys tästä kai tuli. Mieti mitä haluat, kenties jopa miksi ja mitä joudut unelmiesi eteen uhraamaan! Kuka Sä olet, ja minä haluat että sut nähdään? Ja onko se, mitä jengi näkee Sinä? Ai miksi? Oon kuunnellut jo vuosia korvat punaisina, mitä skidit odottavat elämältään. Aika usein se on henkeäsalpaava sekoitus kuuluisuutta, kimallusta ja ison omaisuuden varassa toteutuvia shoppailureissuja Amerikkaan ja Jenkkeihin. No, tosikkonahan mun piti tarttua tähän aiheeseen. Kertsissä väitetään, että unelmilla on hintansa. Näinhän ei tietenkään ole: sateenkaaren päässä odottaa satakielen liverrys ja ämpärillinen kultaa noutajaansa. (Klade)
Punk toi osalle nuorista 70-luvun loppumetreillä sen oman jutun ja edes jotain tekemistä . Suurinta osaa suomalaisnuorista kiinnosti silloin kuitenkin enemmän John Travolta , Olivia Newton-John ja Happy Days – telkkarisarja. Eli mikään ei ole muuttunut , näyttelijät ja TV , nehän meitä kinnostaa edelleen . Pikkuhiljaa Suomessakin julkkiksena olemista on alettu kutsua ammatiksi vaikka olisitkin tullut julkisuuteen esittelemällä rintojasi tai pieraisemalla tosi tv ohjelmassa. Sitten olet julkkis ja voit kiertää kaikki telkkariformaatit läpi. Jotkut sitten ei kestä sitä että niistä on tullut joku hahmo tai jopa sketsihahmo jolle nauretaan ja ne brakaa ja itkee kuinka ilkeitä jengi on olleet niille internetissä. No päivänsäde, voin kertoa sulle että ihmiset on idiootteja suureksi osaksi ja se ei tule koskaan muuttumaan. Tästä kuviosta toi kai kertoo . (Make)
Check dis shit out , sanoo Johannes V. Politiikko ja vähän julkkiskin. RIP
PUNAINEN LIPPU NOUSEE
Tän biisin sanat olivat kiven takana. Maken sävelteosta tapailtiin, soitettiin ja eri versioita äänitettiin varmaankin pari vuotta ennen kuin teksti oli nipussa. Aluksi biisiä hallitsi teema, joka toi mieleen jokaisella kuuntelukerralla Wouden. Niinpä mulle biisin työnimeksi tulikin Woude.
Woude ja herra Voutilainen olivat jotenkin tarinan tiellä, joten se junnasi paikallaan. Lopulta päästin Keskellä aikaa -mestarit menemään ja jätin jäljelle vain muistikuvan siitä, kuinka näin viimeisen kerran laulajan helsinkiläisellä terassilla kulahtaneessa kukkapaidassa vetämässä Roadhouse Bluesia.
Lähdin moikkaamaan kaveria Kaliforniaan. Kävelin aamuisin Oxnardin rantahiekalla ja kuuntelin korvanapeista tätä sanoja kaipaavaa biisiä, joka oli alkanut jo jonkin verran ahdistaa mieltäni. Kuuloaistin ulkopuolella huokui väriloisto rakennuksissa, kasveissa, meressä ja taivaalla. Rannalla vastaan tuli hylkeenraatoja, meressä juniorit surffasivat märkäpuvuissaan ja usein delfiinit pukkasivat pintaan ihan rannan tuntumassa. Hienojakoisessa hiekassa oli siellä täällä öljyjäämiä, jotka eivät tahtoneet irrota millään ilveellä varvastossujen pohjista.
Kun keli oli liian kova tai saastemäärät ylittivät jonkin veteen piirretyn raja-arvon, yleisille rannoille vedettiin näkyviin punainen lippu sen merkiksi, ettei meri ollut uintikelpoinen. Asuinalueen tienviittojen seassa oli varoituskylttejä tsunameista. Vaara vaani ja vaanii paratiisissa.
No, ei tolla reissulla mitään valmista tullut, mutta takaraivoon jäi tunnelmia, joista lopullinen lyriikka viimein muodostui. (Klade)
1972, Stetsoneita ja punalippuja, seiskytluku pähkinänkuoressa. Kuva Kaupunginmuseo, Helsingin, nääs.
Yks juttu mikä oli erikoista 70-luvulla oli se että jengiä kiinnosti se mitä politiikassa ja yhteiskunnassa tapahtui. Joitain ihan liikaakin mutta ei oltu niin vitun välinpitämättömiä omista asioista. Esimerkiksi niitä juttuja mitä nykyjengi pitää itsestään selvinä niinkuin pitkät lomat , työehtosopimukset , liksat ja lisät . Niistä käytiin kovaa vääntöä ja duunarilla oli kai edes jotain arvoa. Nyt noita juttuja halutaan ottaa pois siksi että muuten me ei pärjätä kilpailussa, sanotaan. Samaan aikaan johtoportaan tyyppien liksat nousee . Palkan alennus ei koskaan onnistu siellä , miksiköhän ? Tuntuuko joskus siltä että joku kusettaa sua ? No siitä ei ollutkaan kyse Punainen Lippu Nousee biisissä vaikka niin mä aluksi luulin… (Make)
Kuvassa kaksi nuorta kovanaamaa Stadista 70-luvulla , tunnistatko keitä he ovat ? Nolla Niksi : leikkaa kuva katkoviivoja pitkin ja saat seinälle makeen julisteen LIVE LAUGH LOVE taulun viereen. Kuva : Jake
Kiitos että jaksoit lukea tämän tai vaihtoehtoisesti kiitos hoitajalle että se luki tämän sinulle . Jos joku noista biiseistä kolahtaa ja haluut jeesata meitä niin toivo sitä jonnekin radio-ohjelmaan , kaikki apu on tervetullutta koska useimmat radioasemat soittavat pääasiassa paskaa isojen lafkojen artisteja ja niitten paskabiisejä kappaleita. KIITOS STARAT JA BÖÖNAT !
NollaNollaNolla 2.0 : Ykä, Klade, Pete, Haba, Make
Tilanne nro 2
Vuodesta 1994 aina vuoteen 2012 me ei soitettu kimpassa kertaakaan. Nähtiin kyllä toisiamme ja oltiin hyvissä väleissä. Haba ja Pete soitti Håndsprojtessa Pelttarin Ahdin kanssa , Ykällä ja Makella oli Kronholmin Epen ja Halosen Pacon kanssa Rude Boys ja käytiin tsiigaamassa toistemme keikkoja ja juhlittiinkin yhdessä aina silloin tällöin. Me oltiin sitä mieltä että Jore oli niin iso osa Nollia ettei ilman Jorea ole mitään syytä soittaa niitä biisejä.
Paluukeikka Darksidessä
Noh,
kuitenkin 2011- 2012 tuli sitten meidän keskuudesta sellaisia lauseita kuin :
”Entä jos sittenkin tehtäisiin yksi keikka ?”
”Vittu, joo, on ne sen verran kovia biisejä että kyllä niitä kehtaisi vetää kun kerran soittimet pysyy käsissä . ”
”Pitäisi kyllä löytää jostain joku hyvä laulaja, ne Maken vedot sillä Harperin levyllä oli vähän niin ja näin.”
Jokainen sai rauhassa miettiä asiaa tahollaan ja sitten päädyimme siihen että :
Soitetaan jossain pikku mestassa yksi keikka.
Koitetaan löytää jostain joku joka uskaltaa hypätä isoihin saappaisiin ja kestää sen kaiken paskan mitä luultavasti punk talibaneilta ja muilta käkikellon vietereiltä alkaa lentämään ilmastointilaitteisiin.
Treenikämpällä Pete, Klade ja Haba
Aloimme treenaamaan kimpassa ilman laulajaa ja totesimme että soiton puolesta kaikki on hyvin. Pohdimme eri tyyppejä ja kysyimme muutamalta että kiinnostaisiko kokeilla. Sukupuolella tai iällä ei ollut väliä kunhan tulee meidän kanssa juttuun ja ei ala sitten spiidaamaan lavalla jos joku sanoo pahasti tai jotain. Lopulta vaihtoehtoja oli kaksi. Yks meidän ikäinen ja yks nuorempi tyyppi. Loistavia vaihtoehtoja molemmat. Lopulta vanha ruuna vei voiton nuoremmalta hevoselta näissä raveissa.
Klade
Klaus Edvards oli joillekin enemmän ja joillekin vähemmän tuttu nimi mutta se me ainakin tiedettiin että se ei tuntunut hätkähtävän mistään ja siitä oli kuullut kaikenlaisia hauskoja tarinoita eri vuosilta mm. kun se oli ollut reissaamassa Euroopassa. Se diggasi Nollia ja lupasi tulla kokeilemaan. Siitä se sitten lähti.
Keikkapaikaksi päätyi Hietaniemenkadulla sijainnut Darkside, todella legendaarinen paikka, kaikista vääristä syistä tosin. Heti kun me laitettiin jakoon tieto että Nollat soittaa keikan niin sen verran moni lupasi tulla katsomaan että me tajuttiin että meidän pitää soittaa kaksi keikkaa että kaikki pääsee paikalle. Eli rikottiin sovittu yhden keikan lupaus heti kättelyssä.
Darksidessa 2012
Keikat tietenkin jännitti ihan vitusti mutta hyvin ne meni. Epe kävi fiittaamassa Turpa Kii ja Nussi biisin ja Bergmanin Teemu oli DJ:nä ekana iltana. Keikat oli DIY pohjalta , mm. PA kamat ja taustaduunit saatiin kaveriapuna , josta kiitos kaikille jotka auttoivat !!
Lisää rikottuja lupauksia
Noitten keikkojen jälkeen alkoi eri keikkapaikat kysymään meitä . Olisi ollut varmaan tyylikästä sanoa ei ja oltais painuttu takaisin sinne mistä oltiin tultukin. Ehkä joo, mutta me ajateltiin että tehdään nyt sitten vielä kaks, tai kolme, jos jengi haluaa kuulla noita Joren biisejä. Mitään sen enempää ei siinä vaiheessa sovittu jatkosta eikä ollut mitään suunnitelmaa mistään.
Muistaaksemme soitimme keikat VV:llä ja Klubilla Tampereella, Puntalassa ja Turun Klubilla. Puntalassa soitimme perjantai-illan viimeisenä bändinä ja oli todella hienoa soittaa isolle jengille joka tuntui osaavan kaikki biisit ulkoa. Sitten päätimme pitää palaverin aiheesta että mitäs tehdään vai tehdäänkö mitään. Ykä ehdotti että pitäisikö koittaa jos saataisiin tehtyä uuttakin musiikkia niin hommaan tulisi uusi kulma noitten Joren biisien rinnalle. Sitten ajateltiin että pitäisi varmaan vaihtaa nimeä niin jengi ei dissaile siitä että nyt ne ratsastaa vanhalla nimellä. Ja kuten yhdessä aikaisemmassa blogitekstissä kerrottiin niin lopulta päätettiin pitää nimi koska puritaanit vihaa meitä kuitenkin, tehtiin mitä hyvänsä , niin ihan sama.
Enter Päinkävelijä
Päinkävelijä EP
Ens alkuun uuden musiikin tekeminen, etenkin siten että kaikki oli paikalla ideoimassa, tuntui helvetin hankalalta. Make ja Haba meni sitten kämpälle kahdestaan kokeilemaan jos ne saisi tehtyä jotain. Makella oli messissä sen kimmafrendin Lisan tekemiä tekstejä joita se oli sitten vähän lisäillyt. Siinä sessiossa syntyi Päinkävelijä biisi. Klade puolestaan otti himassaan työn alle kaks Maken biisiraakiletta joista puuttui tekstit. Niistä tuli Hymyilen ja Ohjeet . Pari kolme muutakin uutta biisiä oli mutta ne ei olleet vielä valmiita meidän mielestä. Pian me huomattiin että uutta musaa tulee ihan tasaiseen tahtiin ja kelattiin että haluaisikohan näitä joku julkaista. Tai sitten tehdään omakustanne jos ei taaskaan kelpaa kenellekään.
2012 Svart Records oli julkaissut Oodeja Simasuille ep:n ja Nolla Nolla Nolla lp:n uusintapainoksina ja siksi oli luonnollista kysyä Jarkolta ja Tomilta niitten kantaa asiaan. Jätkät sanoi että :
Ei siin mittä , ei teil vissiin uusii piisei äänitettynä olis .
Noi Päinkävelijä ep:n biisit , niinkuin itse asiassa kaikki meidän muutkin biisit on äänitetty Karo Bromanin studiossa. Koska Karo on kasvanut Porissa niin se on jo valmiiksi tottunut ikäviin ihmisiin ja ankeaan tunnelmaan ja pystyy työskentelemään meidän kanssa.
Ep:n kannet suunnitteli ja promokuvat otti meidän frendi Aku ”AQ” Savolainen joka nykyään tekee leffoja. Moniosaaja sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ep:n sisäkansi
Siitä lähtien kun ep saatiin valmiiksi ja ulos niin me ollaan tehty keikkoja ja biisejä siten kuin meistä on tuntunut sopivalta. Joskus ollaan jopa sanottu ei kun meitä on kysytty jonnekin, ja se on uusi piirre. Sitä se ikä teettää. Musiikin suhteen mitään genre runkkailuja ei jaksa pohtia, tehdään vaikka kantria jos huvittaa. Hevipunk ja hc ollaan jätetty nuoremmille polville, olkaa hyvä. Voisitte kyllä leikata tukkaa lyhyemmäksi ja olla kasvattamatta viiksiä. Lenkilläkin voisitte käydä tai vetää vireeniä niin hoikistutte.
2015 siirryttiin Stupido Recordsille ja niitten keikkamyyntiin. Joose oli Ykälle tuttu jo Shadowplayn musiikin julkaisijana ja levy-yhtiön vaihdossa ei ollut mitään sen ihmeempää draamaa. Hyvät Aikeet digisingle ja video tuli vuoden 2016 alussa, Kelvoton tuli digisinkkuna ja videona syksyllä 2016 ja Pahaa lp julkaistiin vinyylinä bonus cd:n kera 2016 lopussa. Molemmasta sinkkubiisistä ja muistakin lp:n stygeistä löytyy juttua täältä blogista.
2019 vietetään siis 40 v synttäreitä koska bändi perustettiin 1979. Taukoja on ollut useampikin mutta tää nykyinen kokoonpano on ollut kasassa jo seitsemän vuotta eli kauemmin kuin ensimmäinen oli. Järjestyksessä kolmas lp tulee toivottavasti joskus valmiiksi. Toistaiseksi erilaiset aikataulu säädöt ja muut jutut ovat vieneet ihan liikaa aikaa sen tekemiseltä.
2019 me ollaan yhtenäisempi ryhmä kuin koskaan.
Me ei nähdä vapaa-ajalla paljoakaan toisiamme mutta treeneissä ja keikoilla on ollut ihan vitun hauskaa, ehkä just siksi. Ikäkin on tehnyt tehtävänsä. Erektiokulman laskun ja määrän ohessa myös asioista skitsoaminen on vähentynyt.
Propsit kaikille jotka on 1979-2019 käyneet tsiigaamassa keikkoja, kuunnelleet biisejä, soittanut ja laulanut levyillä ja keikoilla, ottanut kuvia , miksannut, kuskannut , roudannut meitä, myynyt levyjä ja paitoja tai mitä ikinä ootkin tehnyt, aina se kotiolot tai peukalo perseessä istumisen voittaa vai kuinka, ei vaan, iso kiitos vielä himaan puolisoille että sedät voi edelleen leikkiä rockmuusikkoa.
Nolla Nolla Nolla perustettiin Helsingissä syksyllä 1979 kun Pete, Ykä ja Jore päätyivät samalle luokalle Ressun lukioon. Pian koulun alettua pojat huomasivat diggaavansa samanlaisesta musiikista : Sex Pistolsista, Ramonesista, Pellestä ja muista ekan aallon jutuista.
Ykä, sporttipoika Vantaan Koivukylän betonilähiöstä , oli soittanut rumpuja kotonaan naapurien iloksi ja osasi jo peruskompit. Pete, Lapinlahdenkadulta Kampista, oli oleva bändin soolokitaristi. Pete oli opiskellut Helsingin Konservatoriossa punkmusassa tarpeellista musiikkiteoriaa sekä huilunsoittoa ja oli soittanut coverbiisejä pikkuveljensä Haban ja Maken kanssa, ilman rumpalia. Jore, biisintekijä, idealisti ja piinkova progejätkä (erityisesti Van Der Graaf / Peter Hammill olivat Joren mieleen) oli tehnyt omaa musiikkia itsekseen kotonaan Pohjois-Haagassa. Haba, Peten pikkubroidi, oli myös saanut soitto-opetusta Konservatoriossa. Peräti klassiseen kitaraan ja siksi hänestä tulikin luonnollisesti basisti. Make, komppikitaristi Rööperistä. Toinen Punavuoren kahdesta punkkarista. Toinen oli Kivi Larmola.
Lukiopojat olivat 16 vuotiaita ja kaksi vuotta nuoremmat samaisessa Kalevankadun Ressussa olevat peruskoululaiset Haba ja Make olivat siis 14 vuotta vanhoja. Ressussa oli 1970- luvun lopussa aika ankea ja karu meininki. Se oli poikakoulu jossa ei ollut juuri muita punkista diggaavia kuin Nollat ja Lama basisti Timo Eno. Mike Monroe oli siellä myös. Matilla oli pitkä tukka ja se oli vieläkin suurempi rikos diinarisääntöjä vastaan.
Pete Haba Make kolmikolla oli siis trio jossa ei ollut rumpalia. Tuon bändin nimi oli aluksi Tiger John 92 ja myöhemmin Johnny Mopo & 92. Nimi ei liity Johnny Mopediin. Ekan keikkansa poitsut oilvat soittaneet jo vuonna 1977 Sturenkadullla olleessa Ravintola Duunarissa , silloinkin ilman rumpalia. Keikkakokemusta arvokkaampaa oli se, että jätkillä oli treenikämppä. Tästä kämpästä löytyy tarinaa täältä . Tähän kämppään sitten Ykä roudasi ekat kannunsa ja Jore oranssin Rolandin 60 w Cube kombonsa laulustyrkkariksi Peten Cimar 30w trankkukombon, Haban Fender 50 w Bassman nuppi + kaappi setin ja Maken 100w Solec transistorikombon seuraksi.
Sklibassa eli Korkeavuorenkadun kämpällä syksyllä 1979
Juttu meni about näin:
”Ekoissa treeneissä soitettiin coverbiisejä, Sex Pistolsia ja Ramonesia ainakin, koska Johnny Mopo oli jo soittanut niitä. Make oli duunannut Anarchy in the U.K.sta foneettiset ”sanat” (kun se ei saanut selvää mitä Johnny Rotten siinä mesosi) ja ne huvitti Jorea suuresti. Jore opetti muille yhden oman biisinsä, sen nimi oli ”Asemalla”. Biisi kertoo Stadin Steissin hulinoista, siitä kun diinarit hakkasi siellä punkkareita. Tai olihan sitä hakkaamista ja pään aukomista siihen aikaan joka puolella Stadia, lähiöistä puhumattakaan. Vitun idiootit. Muita Joren ekoja biisejä oli Paavi (”Paavilla on henkivartijat / koska se pelkää ”) , lehdistön perseilystä kertova Lehtirotat ja biisi nimeltä Meitä viedään taas josta tuli myöhemmin Turpa kiinni ja osta ja lopuksi Turpa kii ja nussi.
Treeneissä 1979
Ekat keikat
Ensimmäinen esiintyminen Nollilla oli Herttoniemen Kettutien nutalla eli nuorisotalolla syksyllä 1979 . Siellä pidettiin jotkut bändikatselmukset tms. ja tuomaristossa oli mm. Paavo ”Pave ” Maijanen. Soitettiin kai kolme- neljä biisiä, kaikki omia,varmaan noi edellämainitut ja ei saatu asiantuntijaraadilta suurempaa ylistystä. Jore konttasi edes takaisin lavalla laulun ohessa, työnsi päätään bassarin sisään ja piti muutenkin hauskaa mutta muut soittivat soittimiaan paska jäykkänä. Toinen keikka oli samana syksynä Poliisien Talolla Lauttasaaressa, kuinkas muutenkaan. Peten ja Haban yks sukulaismies ehdotti että me voitaisiin tulla esiintymään helsinkiläisten lääkärien pikkujouluihin. Me ei ikinä kieltäydytty mistään keikasta joten me mentiin sinne. Voi pojat, siellä muuten ryypättiin! Ne lekurit siis. Ja taisi siellä olla hoitsujakin. Voi pojat. Nykyään niistä tapahtumista varmaan nostettaisiin kaikenlaisia keissejä mutta silloin se oli sellaista. Ei tullut mitään traumoja, hieman outoja fetissejä vaan, mutta eipä niistä sen enempää. Kolmas keikka oli Lepakossa Rockin SM skaboissa ja kuulemma oltiin viiden parhaan joukossa, eli viides. Muita muistikuvia ei ole kuin että Raine Salo ja Pohjanoteeraus/Sika yhtye soittivat myös siellä. Vähän myöhemmin soitimme Lepakossa keikan Laman lämppärinä. Lebassa oli hienoa käydä keikalla, vaikka paikka olikin silloin vielä aika alkutekijöissään elikkäs kusi haisi väkevästi. Lama oli loistava jo silloin, Jere oli vielä rummuissa ja Eno basson varressa. Meitä ennen esiintyi Marko Punk Band jossa lauloi kehitysvammainen poika jota kutsuttiin Anarko Markoksi ja taustabändinä oli Laman jätkät. Se oli keharipunkkia jo ennen Karia, Perttiä ja kumppaneita.
Lepakossa 1980
Neljäs keikka taisi olla Vantaan Koivukylän laululavalla kesällä 1980. Siitä on vähän harmaat muistot mutta keikan jälkeen tuli kiire junaan kun paikalliset diinarit halusi tavata Stadilaisia punkkareita vapaaottelun merkeissä.
Koivukylässä ekalla keikalla kesä 1980
Johonkin tähän vuoteen 1980 sisältyy vielä Kulttuuritalolla ollut keikka. Kultsalla eli Sirppiliiterissä pidettiin Stadin järjestämä tapahtuma jossa oli helsinkiläisiä uusia bändejä. Ne oli ihan turhia bändejä, meidät tietysti poislukien. Siellä meidän mukana lavalla oli Pulunhuijaus-punkzinen Tigu ja Jaska. Ne ei osannut biisien sanoja mutta huutelivat kertseihin sellaisia MÖÖÖH ja AAAARGHH juttuja parhaansa mukaan. Keikan jälkeen tuli sitten noottia miksaajilta että ei noin.
Kultsalla 1980
Munkkivuoressa OK klubilla eli paikallisella nutalla soitettiin ekan kerran ja tutustuttiin paikalliseen punkbändiin eli Kadotettuihin. Siellä oli mukavaa käydä soittamassa ja tsiigaamassa muita bändejä. Muun muassa Mäntyharjun ylpeys Stalin tuli nähtyä siellä. Ja olihan meillä 1980 se katastrofaalinen päiväkotilasten kerho keikka mistä oli puhetta täällä .
OK klubilla 12.10.1980
Tuo Kulttuuritalon keikka äänenpaineteknikkojen tiukasta kritiikistä huolimatta äänitettiin miksauspöydän kautta . Jore laittoi niistä ja Skliban treenikämppänauhoituksista kasaan PERSEPOLIS 1 kokoelmakasetin. Muita bändejä tuolla kasetilla olivat Älä Kysy, Cläk ja Kadotetut.
Ekan vuoden aikana tuntui siltä että Jore toi joka treeneihin jonkun uuden biisin. Melko nopeasti omia biisejä oli jo niin paljon että meidän ei olisi ollut tarvetta soittaa enää lainkaan coverbiisejä. Kuitenkin niitä oli hauska vetää treeneissä ja ne auttoi soittotaidon parantamisessa. Treeneissä vedettiin mm. Wiren The 15 th, suomeksi ”Joko alat uskoa”, The Selecterin Out on the Streets, The Jamin All around the World, John Foxxin aikaisen Ultravoxin Man who dies everyday sekä Fear in the Western World ja Kellopeli Appelsiinin soundtrackilta löytyvä I Want to Marry a Lighthouse Keeper. Sex Pistolsin Bodies oli myös vähän aikaa messissä suomenkielisillä sanoilla, biisi oli tietysti suomeksi ”Ruumiita.” Magnus Ugglan ”Vår tid 1977” kääntyi suomeksi muotoon ”Meidän aika 1981”. Sitä me soitetaan nykyäänkin keikoilla aina silloin tällöin kun se on niin helvetin hieno käännös hienosta biisistä.
1981 meistä alkoi tuntua siltä että me ollaan jo tarpeeksi hyviä että meidän musiikkia voisi vaikka joku julkaistakin. Levy-yhtiöt eivät olleet samaa mieltä asiasta. Espan lavan keikkaa kävi Johanna levylafkan tyyppi katsomassa mutta ei se ollut vakuuttunut näkemästään kun me vielä kaiken lisäksi hymyiltiinkin lavalla. Sitten me ajateltiin että paskaakos tässä, julkaistaan itse. Sitten teimme Oodeja Simasuille EP:n omilla ja Kuittisen Arin rahoilla. Levyn teko on oman tarinansa arvoinen mutta olisihan siitä parempikin voinut tulla, toisaalta ne kummalliset soundit ja sivuäänet on osa sitä.
Tuohon aikaan meidän musiikki alkoi siirtymään enemmän hardcoren suuntaan ja sellainenkin musatyyli kuin post punk alkoi tehdä tuloaan. Discharge ja Killing Joke kolahti meille , ne soundasi joltain uudelta, sellaista mekin haluttiin tehdä, mutta omalla tavalla, ei kopioimalla. Keikkarintamalla vuosi 1981 tarjosi ainakin Koivukylän, Lepakon, Espan lavan, Iso Roban Rööperiklubin, Munkan OK-klubin, Kannelmäen ja Korian Rymyrock keikat. Korialla ei oltu festivaalien päälavalla Hanoi Rocksin ja The Damnedin kanssa vaan sivummalla tanssilavaliiterissä. Siellä olikin kova meno ja meidän lisäksi Stadia edusti Neurovisio. Niinpä stadilaisia oli mukavasti messissä aiheuttamassa kaaosta ja anarkiaa yleisön keskuudessa. Festareiden mutaisella telttailualueella oli kanssa aika kova meno. Nais seuraakin melkein saatiin.
Koivukylä 1981
, 1982 alussa alettiin treenaamaan seuraavaa EP:tä varten. Jore ilmoitti että sen nimeksi tulee ”Musta Paraati”. Ootteko kuullu tommosen nimen jossain ? Biisit oli hardcorea kuten Kasa, Totaalinen Tappio, Paniikki ja epätoivo ja synkistelyä, kuten Ruumishuone niminen biisi.
Sitten tuli se Lepakon keikka.
Keikan nimi oli ”Jalankulkijat Jäävät Suosiolla Alle”. Lama, Neurovisio ja me. Meille oltiin luvattu backline kahdelle kitaralle mutta kun me saavuttiin soundcheckkiin niin siellä oli vain Laman Charlien kamat. Jonkun olisi pitänyt lähteä hakemaan Korkeavuorenkadun Pommarista toiset kamat. Hakureissun sijaan 17 vuotias rocktähti Make veti hernepussin nenäänsä, sanoi että haistakaa vittu ja lähti menemään, todeten että tää bändi oli sitten hänen osaltaan tässä. Syytä tähän ko.soittaja on kelaillut moneen kertaan ja ei ole vielä ainakaan keksinyt miksi päreet paloivat niin totaalisesti. Bändi soitti keikan yhdellä kitaralla ja vähän sen jälkeen koko touhu loppui siihen.”
Sillä kertaa.
Kaivarissa 1981
”Paluukeikka” ja levyn teko
Syksyllä 1983 Stadilainen skenehahmo Bello Romano kavereineen oli saanut Pitkänsillan kupeessa sijainneesta ravintola Rocktailsista iltoja käyttöönsä. Mestassa pidettiin ryyppäämisen oikeuttamiseksi erilaisia teemailtoja.
” Niiltä varmaan oli joku perunut tulonsa ja ne kysyi Jorelta tai Ykältä että olisko mitään bändiä keikalle. Katsottiin tilanne ja muuten kaikki oli OK mutta Pete oli silloin intissä. No, mennään ilman sitä, totesi joku ja sitten mentiin. Keikka olikin todella kova vaikka oltiinkin vain yhdellä kitaristilla. Keikan jälkeen Kari Kalen ja Jimi Sumen tuli kysymään että haluatteko tehdä Beta levymerkille älpeen. Muuten kaikki oli OK mutta Pete oli edelleen intissä. No, mennään tekemään levy ilman toista kitaristia, totesi joku ja sitten mentiin. Siis ilman sitä soittajaa joka soittaa biiseissä ne kaikki vaikeammat osuudet ja on oleellinen osa bändin soundia ! Mitähän me mietittiin, ei ainakaan Peten fiiliksiä. Tästä jäi traumat kaikille. Studioon mentiin suurin piirtein suoraan keikalta ilman treenaamista ja levyn teko Pitäjänmäessä olikin lähinnä huvittelua ja dokaamista. Kari ja Jimi ei välittänyt juurikaan ohjailla tai opastaa meitä studiossa tai sitten me ei vaan kuunneltu niitä. Olisi siitäkin voinut tulla parempi. Tuli sellainen fiilis että kunhan jotain tehtiin niin sillä hyvä.
Levy tuli ulos 1984, ei herättänyt mitään huomiota missään ja pian kaikki palasi omiin juttuihinsa. Musiikkiin, opiskeluun, duuniin, pilven polttoon. Ei pidetty juurikaan yhteyttä .”
Haba ja Ykä jatkoi Joren kanssa soittamista myöhemmin Dead Society yhtyeessä.
Sitten 1993 Jore kuoli.
Joren muistokeikan ”Hyvää Yötä Jore” kuva
”Se oli rankka rasti vaikka ei oltukaan enää kasassa. Joren muistoksi järjestettiin 10.12. Shadow Clubilla ilta. Siellä soitti Lama, Neurovisio, Silmät, Musta Paraati ja 000. Kaikki illan fyrkat annettiin Joren mutsille. Make lauloi Joren osuudet minkä pystyi. Keikan jälkeen todettiin että tää taisi olla nyt sitten tässä. Ykä kuitenkin ehdotti että me voitais vielä tehdä Tavastia klubilla yks keikka niin me saataisiin Joren äidille vielä vähän lisää rahaa hautajaiskulujen kattamiseksi. Jos Jore ei päässyt Nollien kanssa Tavalle niin ainakin sen biisit pääsi. Haba Harper (eri Haba kun meidän Haba) julkaisi sitten neljä biisiä siltä keikalta omalla kokoelmalevyllään.”
Tontti on NollaNollaNollan kolmannelta älpeeltä napattu biisi. Levyä on tehty jo yli vuoden verran ja se milloin se valmistuu ja tulee ulos on vielä ihan mahdotonta sanoa. Ehkä 2020 tai sitten kun tulvavedet ja superhelteet ovat samanaikaisesti huuhtoneet ja polttaneet maan lähes olemattomiin ja syömme toisiamme ravinnoksi taistellessamme vihoviimeisistä bensalitroista. Eli 2021 tai 2022.
Tehdäänpä tällä kertaa tämä turautus nyt sitten sellaiseen Kuukausiliite tai Image tyyliin : Laitetaan joka heebosta pari kuvaa ja sitten jokainen kuvateksteissä heittää jotain päräyttävää kelaa tosta biisistä. Kuka aloittaa ?
Linkit biisin kuunteluun löytyy tekstin lopusta
Aloitetaan kuulustelu:
Kertoisitko sinä oman näkemyksesi tästä tapahtuneesta ?
Mä tein sanat tähän biisiin. Mun ikäiselle ei oikeastaan kovin moni enää jaksa edes hirveesti tilittää, että mitä pitäis, ja eiks sun pitäis ja sitä rataa. Onneksi. Niinpä kun on tottunut olemaan rauhassa, toi työelämän loputon säätö tuntuukin pääsevän ihon alle turhankin helposti. Jotain sellaisia ohjeistuksia taisi olla taas niskassa, kun mietin sanoja. Joo, mä tiedän, että on sivistymätöntä vetää laput silmillä ja kanavat kiinni ja seurata pelkkiä omia ehdottomia totuuksia – tietenkin se on daijua. Mutta mutta, jossain kohtaa täytyy kuitenkin pystyä toteamaan, että mä tiedän, kuka mä olen ja mitä mä oon tekemässä ja mistä mä olen tulossa. Eihän kukaan loputtamasti toivottavasti kysele, että mitähän mun pitäis kaikesta ajatella. Tai: ”Hei kertokaa, kuka mä olen.” Onnistuneinta Tontin sanoituksessa on tietenkin ”joo jjoo”. Se on vähän kuin enklannin ”baby baby” tai ”jee jee”, jotka on aivan dynamiittifraaseja. Biisi svengaa mun mielestä napakasti, ja mukavaa oli, että viime metreillä Hapa keksi levittää UUAA UUAA –hoilausta kitaroiden päälle. Pyörää ei todellakaan keksitty uudestaan, mutta kyllähän tossa laakerit rullaa.
Kuinka kommentoit ?
Oon aina halunnut soittaa Pistolsin biisejä. Ne on hankalia biisejä saada toimimaan, koska niissä on oikeasti ihan hillitön groove! ( Sama haaste on AC/DC:n stygeissä). Näin yksinkertaisessa biisissä on tärkeintä saada komppi kulkemaan siten että se kulkee suoraan ja tasaisesti niin kuin stoge jossain Pohjanmaan kesäisillä lakeuksilla. Sit basso ja rummut laitetaan kohdilleen ja sehän ei ole Haban kanssa mikään ongelma. Lopuksi vielä Maken ja Peten skebat nakuttamaan päälle niin avot ! Kladella on työmaa valmiina :0)
Tätä pitää treenata kimpassa niin paljon, et me ollaan siinä samassa junassa matkalla Provinssirockiin (ai niin, siinä ei ole enää tota ROCK-sanaa, sad but true :0(). Näin Tontti iskee kuin miljoona volttia! Tontti-biisi on mun kunnianosoitus Sex Pistolsille ja Paul Cookille erityisesti. Se on vaikuttanut mun soittoon p a l j o n , respect ! Sain tähän biisiin omasta mielestä aika määrätietoista mättöä joka meinaa horjahtaa matkalla pari kertaa ja lopussa kaatua ihan omaan mahdottomuuteensa.
Sitten olis sun lausunnon vuoro,kiistätkö vai myönnätkö ?
Make toi hienon junttabiisin tarjolle. Ränttätänttäteema jatkuu. Nautittavaa soitettavaa, kun lähtee niin selkärangasta. Ja Klasuhan on tonttinsa lunastanut todellakin, kuuluu perheeseen tietenkin! Soolo on hieno, koska se on niin kökkö veto, livenä turha odottaa vastaavaa 🙂
Ja Steve Jones vaikutteita on ehkä kans saattanu tulla messiin 🙂
Millainen homma ?
Nollissa kaikki skulaa omaa juttuaan, kukaan ei himmaile eikä ketään tarvi kantaa.
Lavalla mun mesta on usein Peten ja Kladen välissä. Mun ei tarvi ikinä miettiä onks muut jätkät messissä. Maihari kontrolliskoben päälle, yy-kaa-koo-nee ja biisi käyntiin. Parhautta.
Sun kannattaisi nyt kyllä allekirjoittaa tämä pöytäkirja,eikös vaan ?
Mä tein tän aika nopeasti ja kaikki osat siinä syntyi samalla kertaa. Sillä kertaa taisin naukkailla Glendaloughia Jamesonin sijaan. Soitin sitten sen rumpukoneen avustuksella Zoomin R8:lle ja laitoin aihion maililla muille jätkille.Mä kirjoitin ja lauloin siihen ekaksi englanninkielisen tekstin , siksi että Kladen olis helpompi snaijata miten olin tuumaillut laulut siihen. Suomeksi mä en kehtaa tehdä tekstejä, kynnys on aivan liian korkea. Englanniks mikä vaan kuulostaa hyvältä, ainakin suomalaiseen korvaan. Edesmennyt Pete Malmi duunasi joitain oikeasti hyviä enkkutekstejä mutta muilla se on tätä big tits and beer – osastoa. Kun näin Kladen tekstinhuomasin ilokseni että joitain mun demossa olleita lauseita oli käännetty suomeksi. Mun mielestä tää ei oo punkbiisi vaan pubrock biisi, eli sitä mitä briteissä tehtiin vähän ennen ja samaan aikaan kun punk rock syntyi siellä.
Istun junassa Porista stadiin, vieressä keittoo ja edessäni läppäri. Make kysyi , jos mä tekisin jutun rumpaloinnistani. On siis ihan klisee aloittaa tää Remulla, mutta sillä on ollut iso vaikutus siihen että mä oon paukuttanut bändeissä kannuja harrastuksena jo 40v ja soittanut yli 20 äänitteellä. Hurriganes näytti tien, miten oikeesti rokkia soitetaan ja Remu miten rumpujapitääsoittaa etukenossa ja käskien. Olen messissä FB:n Rumpalit- sivustolla ja tiedän että meitä rumpaleita kiinnostaa ihan älyttömästi toistemme vehkeet..siis kannut ja pellit yms. Siksi laittelen tähän tekstin joukkoon vähän laitetietoa, sen mitä muistan. Keskityn tässä jorinassa siis ajanjaksoihin, jotka liittyvät Nolliin. Osa Pakko vetää! on about 1979-1984 ja Osa Onx pakko vetää? 2012 eteenpäin.
Pakko vetää !
Mä päädyin kannujen taa, koska mulla oli kauhee hinku soittaa enkä osannut mitään soitinta. Ekaks hakkasin pahvilaatikoita Koivukylän lähiössä kavereiden soittaessa skeboja matkaradioiden läpi. Sit about elokuussa 1979 ostin ekat rummut. Se oli joku epämääräinen japsimoposetti 60-luvun tyyliin varmaan 12”,16”,20”. Just muuten tapasin yhden vanhan frendin, jolle olin itse asiassa myynyt tän setin. Tästä en itse muistanut mitään.
Me asuttiin kuudennessa kerroksessa ja roudasin kannut omaan huoneeseen naapurien kauhuksi. Kysyin niiltä voinko vetää päivisin ja ne sano et joo, päivällä klo 12-14. Aika pian se lyheni 12-13 ja pian pitikin jo löytää kannuille toinen mesta. Ymmärrän kyllä hyvin. Ei se mun beat-kompin treenaaminen ollut herkkua kenellekään.
Kävin Stadissa Ressua ja lukio alkoi. Peten kanssa oltiin oltu samalla luokalla jo pitkään ja sillä oli Haban ja Maken kanssa bändi, mutta ne oli rumpalia vailla. Napattiin sit Jore messiin viereiseltä luokalta ja sillä oli biisejä. Eiku vetää vaan kylmiltään bändiin Korkeavuorenkadun pommariin. Mä diggasin punkissa erityisesti siitä, että asenne ja yrittäminen ratkaisi, ei osaaminen. Sitä oppii ku duunaa. Mä oon pyrkiny säilyttämään ton asenteen.
Faija kai toivoi, et toi rumpalointi olis joku ohimenevä teiniangsti, mut ku se jatkui vielä vuodenkin päästä niin se passitti mut Matti Koskialan rumputunneille. Siis ihan hyvää hyvyyttään ja kyl mä opin pitää palikoita oikein kädessä, mikä oli tärkein opetus. Toinen oli Paisten Giant Beat-komppipelti (20” tai 22”), jonka ostin Koskialalta. En mä niitä rumpunuotteja jaksanu treenaa. Lähtökohta oli Remu ja se, et anna palaa.
Treenattiin aika paljon ja tehtiin kaikki keikat, mitä saatiin. Mun settikin oli vaihtunut isompaan – 12”,13”,16”,22”. Se oli joku halpissetti. Muistan, ku yritin korjailla sitä. Puu oli tosi pehmeetä ja metalliosat varmaan jotain muovin ja metallin seosta. Treeneissä rumpujen päällä oli t-paidat demppareina.
Eka studiokokemus 1981 oli aika järkytys. Ei saanut soittaa lujaa. Se äänittäjä ei tajunnut mitään meidän musasta. No tulihan tehtyä. Edelleen kiitos Kuittisen Arballe, että teki Oodeja Simasuille – EP:n mahdolliseksi – Respect! Kesä 1981 oli huippua.
Syksyllä sit homma alkoi happanee. Näin jälkeen päin vois viisastella, että mitä jos…. jos – sanan käyttö kannattaa muuten lopettaa heti alkuunsa. Mun yksi pomo opetti tän joskus kauan aikaa sitten. Vikat Nollien vedot vedettiin Jalankulkijat Jäävät Suosiolla Alle- keikoilla Lebassa keväällä 1982. Mä oon kuunnellut niitä nauhoituksia ja ei oo enää pienintäkään saumaa päästä niihin soittonopeuksiin – Huh huh, hiki tulee pelkästään kuunnellessa. Se oli vähän sellaista että kuka on ekana saanu vedettyä biisin loppuun on voittaja.
Nollien hajottua mä seurasin Jorea sit Mustaan Paraatin 1982 toukokuussa ja rumpusetti vaihtui pian punaisiin Slingerlandeihin 13”,14”,16”22”. Joku väitti, et ne ois saattanut olla Remun vanha setti, tiedä häntä. Setti muuten päätyi mun jälkeen joskus 1983 Reinin Antille, joka soitteli sihen aikaan Silmissä.
Slingerlandin oma snare ei oikein toiminut Paraatin musassa ja silloin oli just tullut markkinoille 8” Pearlin puuvirvelit. Piti hankkia sellainen tietty HETI. Kalvot vaan helvetin kireälle ja aina lyötiin täysii. Kapulat oli jotain 2B. Nyanssit…mitä ne on?. Symbaaliosasto oli kans parantunut. Zildjanin New Beat 14” haikka on tältä ajalta ja on mulla edelleen. Mutta mutta, ei muuten tehnyt hyvää kuulolle. Ja toi Perlin snare hajoili koko ajan: kierteet katkes ja matto valui kesken soittoa. Vaihdoin sen Ludarin 6.5” puuvirveliin. Ai niin, toinen uutuus oli Taman Camco -ketjupedaali. Hankin sellaisen ja se oli muuten hyvä, mutta ketjun kiinnitysruuvi katkeili jopa kesken keikan. Siis bassaria ei soitettu, vaan sitä poljettiin täysiä. Meni muuten bassarin kalvojakin aika tahtia. Pedaalin ratas oli tässä vaiheessa vielä pyöreä ja se leikkasi nahkapläägistä kärjen auki. Tama älysi myöhemmin leikata rattaasta osan pois.
1982 Romanssi sinkun studiosessio oli ok mutta 1983 tammikuun Peilitalossa sessiot oli tosi stressaavat. Mä olin ihan ulkona. Klikki sai mut ihan kipsiin eikä sitä voitu käyttää. Jimi Sumen oli hoitanut jostain Linnin rumpukoneen, joka oli parasta mitä siihen aikaan löytyi ja Jimi olisi toivonut tasaista soittoa. Mä olin niin väärä rumpali sellaiseen. Mä en edelleenkään osaa soittaa klikin kanssa. No levy saatiin tehtyy.
1983 talvella hankin seuraavan setin. Ostin kaikki loput, taisi olla Pro Centerin, Ludarit, väri vaalea puu. Frank Robson tais myydä ne mulle. Ne lopetti Ludarin maahantuonnin, kun ne oli niin kalliita. Setti oli (jos muistan oikein) 14” normi tomi, syvät 15”,16”,18” – omilla telineillä , pitkä 24” bassari ja 6.5” Black Beauty – snare. Pedaalina Speed King. Tossa setissä oli ihan hirveä roudaaminen ja tomien virittäminen toivotonta…Evansin siniset öljykalvot ja kaikki. Tehtiin helvetisti keikkaa ja ei mulla mitään rumpuroudaria ollut. Speed King ei kestänyt mun polkemista. Opin sen kesän aikana että älä hanki isompia rumpuja kuin jaksat itse roudata!
Taas meni bändihommat vähän happamaksi.Mä erosin Paraatista syksyllä, lähdin helmikuussa 1984 inttiin ja myin kannut pois. Sitä ennen käytiin tekemässä Nollien LP ja tämä studiosessio Ludarin setillä olikin jo kivaa. Se kyllä kuuluu sillä levylläkin. Oisko tähän inttiin nyt sitten viimeinkin loppunut soittaminen ja alkanut seesteinen ja järkevä aikuisuus? No ei todellakaan. Ei musan soittamista niin vaan lopeteta, en ainakaan minä. Alta aikayksikön olin intissäkin jossain bändissä.
Koska tää on Nollien blogi ja Nollien alkuajat on nyt käsitelty, hyppään ajassa sitten vuoteen 2012 eli uuteen alkuun. Muuten tästä syntyisi ainakin 10 sivun juttu.
Onx pakko vetää?
Tää loppu on nyt sit vähän filosofisempaa jargonia. Olimme olleet vuosia samalla Pacon treenikämpällä (Paco oli myös Ressussa Haban ja Maken luokalla ja on ihan helvetin hyvä basisti) Haban ja Peten kanssa. Ne duunas Kadotettujen Ahdin kanssa jotain musaa ja mulla oli erilaisia omia proggiksia. Mä oli soitellut aikaisemmin Maken kanssa mm. The Rude Boys-bändissä, jossa vedettiin The Ruts-bändin biisejä Epen ja Pacon kanssa. Käytiin tän proggiksen kanssa ihan Lontoossa ja Madridissa asti keikoilla. Nollien jälkeen olin myös Haban kanssa soitellut 1989-90 Joren viimeiseksi jääneessä bändissä Dead Society. Meidän yhteys ei ole siis koskaan katkennut. Sit tossa about 2012 kesällä tais Haballa herätä ajatus, et pitäiskö soittaa taas kimpassa. Fakta on se (siis puhun nyt omasta puolestani), että yhteys, minkä sä luot sun soittokavereihin, ei häviä koskaan. Soittaminen kimpassa vie yhteyden ihan eri levelille, jos sä annat sen viedä. Mä en ollut aluksi ihan hirveen innoissani Nollien paluusta. Ongelma liittyi lähinnä siihen, että Nollat ekana bändinäni ja Jore henkilönä, olivat vaikuttaneet todella paljon mun elämääni. Jouduin oikeasti miettimään asiaa tovin. Päätös kyllä johtui siitä, että mun mielestä musa ei ole tehty levyhyllyihin, arkistoihin tai kerättäväksi- musa on tehty soitettavaksi. Ja sit löyty Klade, joka on ihan fantastinen jäbä. Me toivottiin, että se kestää kaiken paskan, joka tulee sen niskaan. Tässä taas nyt ollaan ja seitsemän vuotta vedetty kimpassa. EP ja LP takana ja uutta levyä taas väännetään. Palataan nyt taas rumpalointiin ja haetaan vastausta siihen filosofiseen kysymykseen:
Onx?.
Nollien uudelleen kasaamisessa mietitytti, pystynkö mä samoihin nopeuksiin kuin mihin ne biisit on tarkoitettu. Nopee biisi on edelleen nopee, ei sitä soiteta hitaana. Se on silloin eri biisi….kele. En mä nyt niin ehdoton ole enää, mut toi nyt oli kiva laittaa tähän tekstiin: Keski-ikäisen uhoa huonoimmillaan. Mä en pidä itseäni rumpalina vaan mun vaan pitää soittaa rumpuja. Mun motivaatio ei lähde rummuista vaan siitä, kenen kanssa mä soitan ja mitä. Mä rakastan näitä jätkii ja soittaminen hyvien tyyppien kanssa on parasta evö. Sitä ei korvaa mikään. Rumpujen kanssa mä istun kaiken keskellä ja korvamonitorioinnin keksittyäni mä myös jopa kuulen jotain, ainakin vielä. Ja hankin jo vuosia sitten pleksit rumpujen ympärille treenikselle. Saan mättää edelleen niin kuin huvittaa, ihan fiiliksen mukaan. Rummut on LYÖMÄsoitin.
Ihan parasta rumpalina on se, kun jollain bändin jäsenellä on ollut huono päivä, niin vetää keskelle biisiä sellaisen mahdollisimman älyttömän breikin ja sitten tsiigaa sitä jäbää megavirne naamallaan. Kyl se fiilis paranee siitä aina.
Ps: Tän hetken settini: Premier X-Gen Made in England jostain noin 15 vuoden takaa. 12”, 14” 20”. Jackshopin isommat tomit 14” ja 16”, teetetetty Mustaa Paraatia varten. Snaret: Se mun vanha 6.5” Ludarin Black Beauty, toinen on 6.5” Pearlin Ian Paice (mun yx lempirumpali muuten) teräs ja ne vanhat Zildjanin New Beat Hi-hatit. Symbaaleita on valmistajilta: Amedia, Bosphorus, Istanbul, Paiste, Zildjan, bassaripedaali Taman Cobra sinkku (en harrasta tuplapedaaleita, tosin tämän on osa tuplaspedusta). Kepit on kokoa 5A.
Ps.ps. Tän hetken bändit: Nolla Nolla Nolla, Musta Paraati, Las Kalmas, Moonage Daydream ja Shadowplay (kun se taas tekee jotain).
”Kelvoton” kertoo läheisen ihmisen (nimi muutettu) ongelmista ja kipuilusta. Tuntui siltä, että jos siitä tekee laulun, niin se saattaisi muuttaa jotakin. Tätä tehtiin, tai ainakin mä tein todella fiiliksellä. Ainakin oli kyse omasta prosessista. Sanat on Klasun kynästä mun ohjeistuksella. Tuli ihan tunnelmaa kuvaava teksti. Täähän taitaa olla ainoa mun levytetty sävellys. Mulla oli kokonaisnäkemys, joten tein sen aika valmiiksi, ennenkuin vein treeneihin. Kertsin soinnut varastin aiemmasta biisistäni. Aikoja sitten perustimme ystäväni Jonnen (nimi muutettu) kanssa Lepattajat (nimi muutettu) bändin. Homma ei valitettavasti pitkälle edennyt, mutta joitain biisiaihioita pukkasi. Sieltä siis surutta omia pöllimään. Muutenkin pidin sävellystä aivan omasta päästäni syntyneenä. Joskus levytystä kuunnellessani kekkasin, että säkeistön bassohan on aika lailla pöllitty Håndspröjte (nimi muutettu) orkesterilta, jossa olen myös soittanut. Sori Ahti. (nimi muutettu) Anyway, biisin pointti on se, että suuntaa voi muuttaa. Vaatii kyllä tahtoa ja sisua. Video tehtiin sunnuntaina päivällä meidän treenikämpällä. Soitettiin 37 kertaa biisi ihan kamat lujilla, jotta olisi aitoa kuvaa. Siinä samalla oppi soittamaan biisin sujuvasti… Jokaisella oli vuorotellen GoPro kamera päässään. Pyrittiin näyttämään se, miltä treeniksellä soittaminen meidän silmin näyttää. Toni (Kinnunen) kasasi videon ja otti myös parempaakin kuvaa täytteeksi.
Ja näin asijaa kommentoi Kulaus:
Vaikka orkesterimme kaikkia jäseniä on kannustettu väsäämään biisejä, on työstettävän matskun saapuminen harjoittelualueelle jäänyt lähes kokonaan Maken jäyhille hartioille. Toki taikinasta parhaan kohokkaan yrittää saada aikaiseksi koko kokkiryhmä, mutta se lähtömateriaali… Niinpä olikin komeaa, että Pete ryhdistäytyi ja toi treeneihin biisin, jota pääsimme yhdessä ihmettelemään.
Biisi sai kaikki osasensa kutakuinkin valmiiksi, ja se äänitettiin ja jaettiin kaikille jatkokuunteluun ja lisäajatuksia herättämään. Olin bussissa Arlandan lentokentälle, kun jauhoin korvanapeilla poikien soittoa kerta toisensa jälkeen. Ymmärsin, että kysymys on katumusharjoittelijasta, joka on tehnyt päätöksen jättää örvellys. Harjoittelija tuntuu olevan tosissaan, mutta on hänellä reunaehtonsa: muutos ei synny taikauskon vaan toisen ihmisen avulla. Humanismijööttiä siis. Sanana ”kelvoton” tuntui sopivan kuvailemaan itseinhoista kuvaa omasta minästä muiden silmin nähtynä. Sana ei ole ihmisten käyttämää arkisanastoa, muttei toisaalta kuulosta vieraalta tai erikoiselta.
Pete ei pannut hanttiin lyriikoille ja tehtiinhän tästä rokkibiisistä melko perinteinen soittovideokin. Sen tekeminen oli taas hauskaa, vaikka kuvauspäivään osuikin (tietenkin) ohimoja hakkaava kanuuna.
Nollablogi 
